Kiintolevyn osiointi
Kiintolevyn osiointi eli partitiointi merkitsee tietokoneen kiintolevyn jakamista niin kutsuttuihin osioihin, jotka usein näkyvät kuin eri levyinä. Jokaisella osiolla voi olla oma, toisista riippumaton, tiedostojärjestelmä.
PC-tietokoneissa
PC:ssä BIOS tukee neljää osiota, joista (yleensä) yksi voi olla "jatkettu" osio (extended partition). Jatketulla osiolla voi olla useampia "loogisia" osioita, jotka määritellään jatketun osion tai edellisen loogisen osion osiotaulussa.
BIOS lukee kiintolevyn ensimmäiseltä sektorilta ("MBR") ohjelmakoodin, joka lataa joko käyttöjärjestelmän (tai sen käynnistyslataajan) tai aktiiviseksi merkityn osion käynnistyskoodin. MBR:ssä on myös levy-id ja tiedot korkeintaan neljästä osiosta, "ensiöosioista".
Microsoftin käyttöjärjestelmät käyttävät yleensä aktiiviseksi merkittyä ensiöosiota (asematunnus C:) ja jatkettua osiota. Jatkettu osio voidaan edelleen jakaa loogisiin levyasemiin (asematunnukset D:, E: jne.). Windowsin perustyökalu osioinnin muuttamiseen on fdisk. Jos osioilla olevia tiedostojärjestelmiä haluaa pienentää menettämättä niiden tietoja, pitää yleensä käyttää erikoisohjelmaa, kuten Partition Magic tai gparted. Käyttöjärjestelmä saattaa sisältää oman vastaavan ohjelman.
Kiintolevyn geometria
Ensimmäisten PC-koneiden kiintolevyt käyttivät tiedon osoittamiseen "sylinterin", lukupään ja sektorin numeroita. Levyn käyttämiseksi piti tietää montako sylinteriä, lukupäätä sekä montako sektoria sylinteriä ja lukupäätä kohden levyllä oli. Tämä levyn "geometria" kummittelee vielä, vaikka nykylevyjen osoittaminen on riippumaton fyysisistä lukupäistä.
Yhteensopivuussyistä osion pitää alkaa sylinterin ensimmäisestä sektorista ja monet ohjelmat vertaavat loogista sektoriosoitetta levyn käyttämän, muka fyysisen, geometrian mukaiseen osoitteeseen. Tietyissä tilanteissa, varsinkin eri käyttöjärjestelmien sekakäytössä, tämä saattaa aiheuttaa ongelmia. Siksi osiotaulun muokkauksessa on syytä olla erittäin varovainen.