Kiintolevyn osiointi

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 14. lokakuuta 2022 kello 03.25 käyttäjän Ipr1 (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
GParted kiintolevyn osiointiohjelma.

Kiintolevyn osiointi eli partitiointi merkitsee tietokoneen kiintolevyn jakamista niin kutsuttuihin osioihin, jotka usein näkyvät kuin eri levyinä. Jokaisella osiolla voi olla oma tiedostojärjestelmä. Windows-käyttöjärjestelmässä nämä näkyvät eri levyasemakirjaimina.

Henkilökohtaisissa tietokoneissa

IBM PC-yhteensopivien tietokoneiden perinteinen MBR-tyylinen osiointitaulu tukee korkeintaan neljää osiota. Siinä yhden osion sisään voidaan kuitenkin luoda "jatkettu" osio (extended partition, DOS 3.3:sta lähtien). Jatketulla osiolla voi olla useampia "loogisia" osioita, jotka määritellään jatketun osion tai edellisen loogisen osion osiotaulussa.[1]

Tuki kiintolevyjen partitioinnille lisättiin IBM:n PC-DOS 2.0:een maaliskuussa 1983 tukemaan uuden IBM PC/XT -koneen 10 MB kiintolevyä. DOS-käyttöjärjestelmien alkuperäinen työkalu osioinnin määrittämiseen oli nimeltään FDISK.[2]

IBM PC -yhteensopivien koneiden BIOS ei itse välitä osioinnista mitään, koska koska se ei lue levyn osioilta tietoa. Useimmat BIOS-toteutukset kuitenkaan eivät boottaa levyltä, jonka ensimmäisen sektorin lopussa ei ole tavuja 0x55 ja 0xAA. BIOS lukee kiintolevyn ensimmäiseltä sektorilta (nimeltään Master Boot Record, "MBR", 512 tavua, joista osa varattuja) ohjelmakoodin, joka lataa joko käyttöjärjestelmän tai sen käynnistyslataajan tai aktiiviseksi merkityn osion käynnistyskoodin. MBR-tyyppisen osioinnin tapauksessa MBR:ssä on myös levy-id ja tiedot korkeintaan neljästä osiosta, "ensiöosioista".

Microsoftin käyttöjärjestelmät käyttävät yleensä aktiiviseksi merkittyä ensiöosiota (asematunnus C:) ja jatkettua osiota. Jatkettu osio voidaan edelleen jakaa loogisiin levyasemiin. DOS-käyttöjärjestelmissä levyasemakirjaimet määräytyvät siten, että ensimmäisen kiintolevyn ensiöosio on C:, toisen levyn ensiöosio D: ja ensimmäisen kiintolevyn ensimmäisen loogisen osion tunnus E: jne. Windowsin perustyökalu osioinnin muuttamiseen on diskpart. Jos osioilla olevia tiedostojärjestelmiä haluaa pienentää menettämättä niiden tietoja, pitää yleensä käyttää erikoisohjelmaa, kuten Partition Magic tai gparted.

PC-koneiden MBR-tyylinen osiointi käyttää osioille tiettyjä tunnisteita. Esim. Microsoft Windows tunnistaa vain FAT ja NTFS-tunnisteille merkityt osiot. Tätä käytetään PC-koneissa luodessa kiintolevyille piilotettuja osioita, joilla voi olla esim. valmistajan palautusohjelma.

Noin vuoden 2009 jälkeen Unified Extensible Firmware Interface (UEFI) on korvannut BIOSin kuluttajillekin myydyissä PC-koneissa. UEFI käyttää uutta GUID Partition Table (GPT) -osiointia, jossa on esim. varmuuskopioitu osiotaulukko.

Kiintolevyn geometria

Ensimmäisten PC-koneiden kiintolevyt käyttivät tiedon osoittamiseen "sylinterin", lukupään ja sektorin numeroita. Levyn käyttämiseksi piti tietää montako sylinteriä, lukupäätä sekä montako sektoria sylinteriä ja lukupäätä kohden levyllä oli. Tämä levyn "geometria" kummittelee vielä, vaikka useiden nykyaikaisten tallennusvälineiden kuten SSD-kiintolevyjen ja SD-korttien sektorien osoittaminen on riippumaton fyysisistä lukupäistä.

Yhteensopivuussyistä osion pitää DOS-tyylisessä osioinnissa alkaa sylinterin ensimmäisestä sektorista ja monet ohjelmat vertaavat loogista sektoriosoitetta levyn käyttämän, muka fyysisen, geometrian mukaiseen osoitteeseen. Tietyissä tilanteissa, varsinkin eri käyttöjärjestelmien sekakäytössä, tämä saattaa aiheuttaa ongelmia. Siksi osiotaulun muokkauksessa on syytä olla erittäin varovainen.

Ohjelmat

Osiontiin käytettäviä ohjelmia ovat muun muassa fdisk, GNU Parted sekä Windowsin DiskPart.

Katso myös

Lähteet