Televisiosarja
Televisiosarja on televisiossa jaksoina esitettävä ja erityisesti televisiota varten tuotettu ohjelma, joka sitoutuu yhden jatkuvan teeman tai juonen ympärille. Yhden jakson pituus on yleensä korkeintaan tunti, ja jaksoja tuotetaan tuotantokausina. Perinteisesti televisiokanavat lähettävät sarjaohjelmia niille varatulla ohjelmapaikalla aina samaan aikaan, joko kerran viikossa, arkipäivisin tai päivittäin.
Kerronta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Television draamasarjat voidaan kerronnaltaan jakaa kolmeen kategoriaan. Antologiat ovat käytännössä yksittäisiä lyhytelokuvia. Jaksoja ei välttämättä yhdistä kerronnallisesti mikään asia, mutta sarjalla voi olla esimerkiksi sama juontaja tai tyyli. Antologiat olivat suosittuja televisiosarjojen alkuaikoina 1950-luvulla. Varsinaiset television draamasarjat voidaan jakaa kahteen tyyppiin juonen jatkuvuuden perusteella: joko jokainen jakso on oma tarinansa tai jaksot ovat pitkän ja jatkuvan juonikaaren osia.[1] Näiden kahden lajin välinen ero on välillä häilyvä, sillä useimmissa sarjoissa, jotka keskittyvät joka jaksossa omaan tarinaansa, on mukana myös laajempi tarinajatkumo.[2]
Monet fiktiiviset sarjat saattavat keskittyä vain yhden protagonistin ympärille, mutta useimmissa sarjoissa on muutamia päähenkilöitä. Sarjoissa, joissa on jatkuva tarina, voi olla useita päähenkilöitä. Tunnin mittaisissa saippuasarjoissa voi olla jopa 15–20 päähenkilöä. Useiden päähenkilöiden tarkoituksena on yleensä mahdollistaa useampien juonikuvioiden rakentaminen ja niiden käsittely. Sarjojen keskeiset hahmot yleensä pysyvät samoina, joten yksittäinen jakso tarvitsee hyvin vähän alustuksia, sillä suurin osa hahmoista ja paikoista on katsojalle tuttuja.[2] Päähenkilöt saattavat myös vaihtua usein. Esimerkiksi Salatuissa elämissä päähenkilöt vaihtuvat saippuasarjoille tyypilliseen tapaan tuotantokausien vaihtuessa ja joskus kesken kaudenkin.[3]
Minisarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Minisarjat ovat yleensä vain muutaman, mutta vähimmillään vain parin jakson mittaisia televisiosarjoja. Minisarjat kertovat yleensä yhden yhtenäisen juonen, joten ilmaisumuotona minisarjat vastaavat paljolti pitkää elokuvaa, mistä johtuen myös termiä "televisioelokuva" on saatettu toisinaan käyttää minisarjojen yhteydessä.[4]
Ensimmäinen television minisarja oli yhdysvaltalainen Rikas, rakas, köyhä, varas (1976), joka esitettiin kuutena kahden tunnin mittaisena jaksona. Se raivasi tietä seuraajille, joita olivat Juuret (1977), Okalinnut (1977) ja Shogun (1980).Alussa minisarjat perustuivat usein viihteellisiin bestseller-romaaneihin.[5]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Butler, Jeremy G.: Television: Critical Methods And Applications. Mahwah, New Jersey: Lawrence Erlbaum Associates, 2007. ISBN 0-8058-5415-0 Google-kirjat (viitattu 18.2.2013). (englanniksi)
- Douglas, Pamela: Writing the TV Drama Series. Studio City, CA: Michael Wiese Productions, 2007. ISBN 978-1-932907-34-6 Google-kirjat (viitattu 18.2.2013). (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Douglas, s. 10–11.
- ↑ a b Butler, s. 30, 37.
- ↑ http://www.studio55.fi/lahipiirivoimavarana/artikkeli.shtml/1515190/taman-takia-salattujen-elamien-nayttelijat-vaihtuvat-usein
- ↑ Minisarja on oma taiteenlajinsa, Helsingin Sanomat, päiväys 12.11.2003, viitattu 21.1.2021.
- ↑ Steinbock, Dan: ”Amerika: tarinarungon kylmä sota”, Formaatti ja televisiosarjat. Prime time -televisiosarjojen formaatit tuottajien, tutkijan ja yleisön näkökulmista, s. 121–122. Yleisradio, 1988. ISBN 951-43-0407-1
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nikkinen, Are & Vacklin, Anders: ”Fiktio”, Television runousoppia, s. 9–106. Like, 2012. ISBN 978-952-01-0588-4
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- IMDb. How do you decide if a title is a film, a TV movie or a Miniseries? (englanniksi) televisiosarjan määritelmän pohdintaa