Gerhard Grimmer

itäsaksalainen maastohiihtäjä

Gerhard Grimmer (6. huhtikuuta 1943 Sankt Katharinaberg9. lokakuuta 2023[1]) oli itäsaksalainen maastohiihdon maailmanmestari, joka oli parhaimmillaan 1970-luvun alussa.[2]

Mitalit
Maa:  Itä-Saksa
Miesten hiihto
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Falun 1974 50 km
Kultaa Kultaa Falun 1974 4×10 km viesti
Hopeaa Hopeaa Vysoke Tatra 1970 30 km
Hopeaa Hopeaa Falun 1974 15 km
Pronssia Pronssia Vysoke Tatra 1970 50 km
Talviuniversiadit
Hopeaa Hopeaa Rovaniemi 1970 4×10 km viesti

Grimmer syntyi toisen maailmansodan aikaan nykyisen Tšekin tasavallan alueella Hora Svaté Kateřinyssä, joka oli silloiselta saksankieliseltään nimeltään Sankt Katharinaberg. Hän kuului siis sudeettisaksalaisiin. Grimmer kävi koulunsa sodanjälkeisessä Itä-Saksassa Seligenthalin kaupungissa.[3]

Grimmer siirtyi vuonna 1961 Oberhofiin Horst Wagnerin hiihtovalmennukseen. Hän voitti maansa nuorten hiihtomestaruuden vuonna 1963 ja teki ensiesiintymisensä aikuisten kansainvälisissä arvokilpailuissa Oslon MM-kilpailuissa 1966 sijoittumalla 50 kilometrillä yhdeksänneksi. Lopullisesti hän nousi hiihtomaailman huipulle Vysoké Tatryn MM-kilpailuissa 1970 saavuttamalla hopeaa 30 kilometrillä ja viestissä sekä pronssia 50 kilometrillä ja sijoittumalla 15:nneksi 15 kilometrillä. Falunin MM-kilpailuissa 1974 hän voitti maailmanmestaruuden 50 kilometrillä ja viestissä sekä saavutti hopeaa 15 kilometrillä, jossa hän hävisi Norjan Magne Myrmolle vain 0,9 sekuntia kaaduttuaan matkalla. Lisäksi hän sijoittui 30 kilometrillä kuudenneksi.[2]

Grimmer osallistui talviolympialaisiin kolme kertaa eli vuosina 1968–1976. Vuoden 1968 Grenoblen kisoissa 15 kilometrillä hän oli 29., 30 kilometrillä 15. ja hiihti seitsemänneksi tulleessa Itä-Saksan viestijoukkueessa. Sapporon olympialaisissa 1972 hän pystyi sairastumisen vuoksi hiihtämään vain viestin, jossa Itä-Saksa sijoittui kuudenneksi. Innsbruckin vuoden 1976 talviolympialaisissa Grimmer saavutti parhaan henkilökohtaisen sijoituksen, kun hän oli 50 kilometrillä viides. Hän sijoittui 30 kilometrillä 15:ksi, viestin Itä-Saksan joukkue joutui keskeyttämään.[4]

Grimmer voitti Holmenkollenin kisojen 50 kilometriä vuosina 1970 ja 1971. Hän sijoittui 85 kilometrin pituisessa Vaasahiihdossa toiseksi vuonna 1970.[2] Grimmer vastaanotti Holmenkollen-mitalin vuonna 1975. Itä-Saksan hiihtomestaruuksia Grimmer voitti kaikkiaan 20 vuosina 1965–1975; niistä 16 henkilökohtaisia ja neljä tuli ASK Vorwärts Oberhofin viestijoukkueen jäsenenä.

Urheilu-uransa jälkeen Grimmer opiskeli sotilaspoliittisessa korkeakoulussa vuosina 1977–1980. Hän oli liittynyt jo vuonna 1966 maata johtaneen Saksan sosialistinen yhtenäisyyspuolueen (SED) jäseneksi. Sen jälkeen hän toimi ASK Vorwärts Oberhofin johtotehtävissä ja erosiselvennä everstin arvoisena Saksan jälleenyhdistymisen aikoihin. Tällöin hän toimi vuoden 1985 Seelfedin MM-hiihtojen teknisenä delegaattina. Yhdistyneessä Saksassa hän toimi vuosina 1990–1995 itäisen Saksan osavaltion Thüringenin hiihtoliiton puheenjohtajana. Vuosina 1991–2003 Grimmer toimi Thüringenin osavaltiossa laajemminkin osavaltion urheilutoiminnan aktivoijana. Asuinpaikkana hänellä oli nuoruuden kotiseutu Seligenthal.[3]

Lähteet

muokkaa
  • Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto; & Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 142–143. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8

Viitteet

muokkaa
  1. Itäsaksalainen 50 kilometrin hiihdon maailmanmestari on kuollut Etusuora.com. 10.10.2023. Viitattu 10.10.2023.
  2. a b c Arponen, ym., s. 142–143
  3. a b Biographische Datenbanken. Bundesstiftung – Biographische Datenbanken: GRIMMER, GERHARD (saksaksi)
  4. Gerhard Grimmer SR/Olympic Sports. Arkistoitu 16.12.2012. Viitattu 10.7.2015. (englanniksi)