Tämä on lupaava artikkeli.

Metafysiikka

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 13. marraskuuta 2024 kello 01.11 käyttäjän Ipr1Bot (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katsottu versio tästä sivusta, joka hyväksyttiin 13. marraskuuta 2024, perustui tähän versioon.

Tämä artikkeli käsittelee filosofista käsitettä. Aristoteleen samannimisestä teoksesta on erillinen artikkeli.

Metafysiikka (m.kreik. μετά + φυσικά, meta- + fysika, ”fysiikan jälkeen”) on olevaisen olemusta ja perussyitä tutkiva filosofian haara.[1][2][3]

Erään näkemyksen mukaan nykyaikana esiintyvä metafysiikan muoto on ontologia eli oppi olemassaolosta. Ontologia tutkii sellaisia kysymyksiä kuten mitä olemassaolo on ja mitä on olemassa.[4]

Metafysiikka on kuitenkin perinteisesti ollut ontologiaa laajempi käsite, ja ontologiset väitteet muodostavat tällöin metafysiikan ytimen, niin sanotun yleisen metafysiikan. Lisäksi on erotettu erityinen metafysiikka, joka tutkii perinteisen metafysiikan erityiskysymyksiä ja eri filosofian aloista nousevia metafyysisiä kysymyksiä, kuten ajan luonnetta; mielen luonnetta ja mielen ja aineen dualismia; tahdonvapautta tai Jumalan olemassaoloa.[3][5] Useita perinteisen erityisen metafysiikan kysymyksiä tutkitaan nykyisin omilla tieteenaloilla – esimerkkinä kosmologia eli tutkimus kaikkeuden kehityksestä ja rakenteesta, josta on tullut osa fysiikkaa.[6]

Yleistä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana 'metafysiikka' syntyi tavasta nimittää Aristoteleen Fysiikan jälkeisiä teoksia: τὰ μετὰ τὰ φυσικά, ”ta meta ta fysika” (kreikan kielen meta = 'jälkeen', eli ”(kirjat) jotka tulevat fysiikan (kirjojen) jälkeen”). Näissä teoksissa pohdittiin fysiikan perustaa ja kaikkeuden rakennetta. Aristoteles itse kutsui niitä ”ensimmäiseksi filosofiaksi”. Jo varhain aristoteeliset oppineet alkoivat kutsua näitä kirjoja nimellä μετὰφυσικά, Metafysiikka, perustuen kirjojen sijaintiin Andronikos Rhodoslaisen kokoamassa Aristoteleen teosten kokoelmassa.[2][7]

Metafysiikka on filosofian abstraktein ja yleisluontoisin osa-alue, ja sen todellisesta luonteesta ja alasta on kiistelty Aristoteleesta lähtien.[2] Perinteisesti on ajateltu, että metafysiikka pyrkii pääsemään pelkkien ihmisille ilmenevien seikkojen, havaintojen ja harhojen ”taakse” ja kertomaan perimmäisen totuuden asioista.[8] Jotta metafysiikka olisi lainkaan mahdollista, tämän todellisuuden perimmäisen luonteen olisi ainakin periaatteessa oltava ihmisen ymmärrettävissä, eli todellisuuden olisi oltava rakentunut siten, että se voitaisiin hahmottaa inhimillisellä loogisella ajattelukyvyllä. Tämä on metafysiikan ensimmäinen todistamaton perusoletus.[9]

Filosofi Peter van Inwagenin mukaan jokainen filosofian osa-alue nostaa esiin metafyysisiä kysymyksiä, ja niin metafysiikkaa ei voi katsoa täysin erillisiksi muista filosofian osa-alueista. Esimerkiksi eettinen pohdiskelu oikeasta ja väärästä johtaa hänen mukaansa nopeasti erilaisiin metafyysisiin kysymyksiin.[10]

Metafyysisiksi kysymyksiksi on ajateltu esimerkiksi seuraavat:

Monet näistä kysymyksistä liittyvät todellisuuden yleiseen ongelmaan, joka koostuu kolmesta puolesta: illuusiot; todellisuus sellaisena, kuin se ilmenee havaitsijalle perustellusti; sekä todellisuus sellaisena kuin se on. Vastaavasti metafyysiset kannat ovat joissain tapauksissa seurausta tietoteoreettisista kannoista, toisin sanoen näkemyksistä sen suhteen, mitä voidaan tietää tai käsittää.[11]

Metafyysikkojen tutkimia käsitteitä ovat muun muassa oliot ja ominaisuudet; substanssit, kategoriat ja universaalit; aika ja avaruus; kausaliteetti eli syy-seuraussuhde; samuus, muutos ja pysyvyys; sekä mahdollisuus ja välttämättömyys.[12][16][11]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Metafysiikan historia

Vaikka termi metafysiikka onkin peräisin Aristoteleen teosten järjestämisestä, ontologiaksi tai metafysiikaksi kutsuttu filosofian ala syntyi jo ennen Aristotelesta esisokraatikkojen ajattelussa.[2] Muun muassa Parmenides katsoi, että olemassa olevien asioiden moninaisuus, muutos ja liike olivat vain yhden olemassa olevan ikuisen todellisuuden (”Oleva”) ilmentymää, ja kielsi, että kaikkeudessa tapahtuisi mitään muutosta.[17] Herakleitos taas oli täsmälleen päinvastaista mieltä pitämällä jatkuvaa muutosta todellisuuden perimmäisenä piirteenä.[18]

Platonin voidaan katsoa yhdistäneen Herakleitoksen ja Parmenideen ajattelun jakamalla todellisuuden kahteen tasoon, joista toinen edusti muuttuvuutta ja toinen muuttumattomuutta. Hänen metafysiikkansa ytimessä on ideaoppi.[19] Aristoteleelle metafysiikka oli tiedettä ”olevasta olevana”, ennen kuin siihen lisätään minkään erityistieteen alaan kuuluvia yksityiskohtia. Aristoteles käytti metafysiikasta myös nimityksiä ”ensimmäinen filosofia”, ”oppi ikuisesta ja liikkumattomasta” ja ”teologia”.[3] Samalla jako yleiseen ja erityiseen metafysiikkaan ilmeni jo hänellä; edellinen viittasi ontologiaan, kun jälkimmäinen sisälsi opin ”erillisistä korkeimmista substansseista”, tai jumalasta.[20]

Keskiajalla metafysiikka käsitettiin Aristotelesta tulkiten ”tieteeksi, joka käsittelee fysiikan taustalla olevia asioita”.[21] Eräs keskeisiä väittelynaiheita oli kysymys universaaleista, jossa ajattelijat jakaantuivat realisteihin, nominalisteihin ja konseptualisteihin. Teologiassa metafysiikkaa sovellettiin erityisesti Jumalan olemassaolon todistuksissa.[2]

Uuden ajan alussa ranskalainen René Descartes tarkoitti metafysiikalla perustotuuksia, jotka takasivat inhimillisen tiedon mahdollisuuden.[22] Christian Wolff, joka jatkoi keskiajan metafyysikon Duns Scotuksen ontologista perinnettä, ymmärsi metafysiikan opiksi, joka ”sisältää kaikki inhimillisen ymmärryksen periaatteet”.[23]

David Hume ja Immanuel Kant hyväksyivät metafysiikalle ainoastaan hyvin rajallisen osan filosofiassa, ja sanoivat, että tiedon ei tulisi pyrkiä etenemään havaintojen yli – paitsi Kantin tapauksessa tietoon näkyvän todellisuuden takana olevan olemassaolosta. Kant tarkoitti metafysiikalla sellaisia kysymyksiä, joihin tiede ei voi vastata.[24] Kantin mukaan metafysiikka on mahdollista vain ”transsendentaalisena” tieteenä, joka tutkii yleisiä inhimillisen ymmärryksen muotoja, eli tiedon käsitteellisiä ennakkoehtoja, jotka ovat ymmärryksen perusta.[25]

Auguste Comten positivismi katsoi tieteellisen menetelmän ja koeteltavuuden korvaavan perinteisen metafyysisen ajattelun kokonaan. Myöhemmin positivismin perinnettä on jatkanut ennen kaikkea looginen empirismi. Se katsoi, että sellaiset väittämät, joita ei voi perustella analyyttisesti tai kokemusperäisesti, ovat mielettömiä, ja siksi myös metafysiikka tuli poistaa filosofiasta kokonaan.[26][27]

1950-luvulla nousi käsitys metafysiikan tehtävästä, jonka mukaan se tutkii niitä käsityksiä, joita ihmisillä on todellisuudesta. Tätä kutsutaan deskriptiiviseksi metafysiikaksi.[28] Muun muassa P. F. Strawson on asettanut tällaisen objektiivisuuteen pyrkivän metafysiikan eräiden aiempien filosofien, kuten Descartesin, Gottfried Leibnizin ja George Berkeleyn, harjoittamaa ohjelmallista ja subjektiivista niin sanottua revisionistista tai normatiivista metafysiikkaa vastaan.[29][25]

Vuosisadan loppupuolella metafysiikka sai laskukauden jälkeen uutta suosiota.[30] Nykyfilosofian kielifilosofisilla ja logiikan perusteisiin liittyvillä kiistoja on käsitelty metafysiikan näkökulmasta.[12] Analyyttisen filosofian puolella myös mielenfilosofia on suosittu tutkimuskohde. Uudempi metafysiikka on luonteeltaan melko teknistä ja soveltaa paljon muun muassa modaalilogiikkaa.[30]

Mannermaisen filosofian puolella metafysiikka on jatkanut Martin Heideggerin asettamista lähtökohdista. Hän kielsi metafysiikan perinteisen lähtökohdan, jossa se irtautuu konkreettisesta olemisesta, ja keskitti huomionsa niin sanottuun fundamentaaliontologiaan ajallis-avaruudellisessa todellisuudessa. Sen voi kuitenkin nähdä myös perinteisen metafysiikan loppuna.[31] Muun muassa postmodernistit ja dekonstruktionistit ovat julistaneet kaiken filosofian ja erityisesti metafysiikan kuolemaa.[30]

Osa-alueita ja kysymyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleinen metafysiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Ontologia

Yleinen metafysiikka (lat. metaphysica generalis) eli ontologia tutkii olevaa olevana, eli olevaisen perimmäistä olemusta.[1] Se tutkii sitä, mitä tyyppiä olevia asioita kaikkeudessa on ja minkälaisia suhteita niiden välillä on. Tällaisena metafysiikan on sanottu olevan tutkimusta olevasta itsenään, ei olevasta sellaisena kuin se oikeasti ilmenee.[3]

Oliot ja niiden ominaisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkelit: Olio ja ominaisuus

Perinteisen metafysiikan mukaan oleva koostuu entiteeteistä, jotka voidaan jakaa luokkiin tai kategorioihin. Tällaisia kategorioita ovat muun muassa oliot, niiden ominaisuudet, niiden väliset suhteet, tosiasiat, tapahtumat, joukot, lajit, propositiot, luvut ja lait. Nämä luokat voidaan jakaa edelleen eri tavalla muun muassa universaaleiksi (yleiskäsitteiksi) ja partikulaareiksi (yksilöolioiksi), konkreettisiksi ja abstrakteiksi, materiaalisiksi ja ei-materiaalisiksi sekä episteemisiksi ja ei-episteemisiksi aliluokiksi.[32]

Substanssin ongelmaksi kutsutaan kysymystä, ovatko fyysiset kappaleet vain ominaisuuksiensa kokonaisuus, vai onko niillä erillinen substanssi, olemassaolo tai olemus, joka ”omistaa” nuo ominaisuudet.[33]

Yleiset ominaisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkelit: Abstrakti olio ja universaali

Universaalien ongelmaksi kutsutaan kysymystä, ovatko ominaisuudet ja suhteet (universaalit) olemassa itsenäisesti, riippumatta niistä yksilöolioista (partikulaareista), joiden ominaisuuksia ne ovat? Vai onko yleisiä ominaisuuksia olemassa lainkaan? Yleisten ominaisuuksien olemassaolon myöntävää kantaa kutsutaan (käsite)realismiksi ja ne kieltävää kantaa nominalismiksi.[34] Aluetta lähellä ovat myös matematiikan filosofian perinteiset kysymykset.[35]

Identiteetti ja muutos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkelit: Identiteetti ja muutos

Olion identiteetti, muutos ja identiteetin säilyminen ajassa muodostavat erään metafyysisen ongelman.[11] Metafysiikassa voidaan kysyä, mikä muodostaa jonkin kappaleen identiteetin, ja milloin voidaan sanoa, että fyysiset kappaleet tulevat olemassa oleviksi tai milloin ne lakkaavat olemasta olemassa. Eräs perinteinen identiteettiin ja muutokseen liittyvä ongelma on nimeltään Theseuksen laiva.[36]

Modaliteetit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Modaliteetti

Oleva on metafysiikassa jaettu eri kategorioiden lisäksi myös eri modaliteetteihin eli olemisen tapoihin. Eri modaliteetteja ovat mahdollinen, välttämätön ja kontingentti (mahdollinen, muttei välttämätön). Aristoteelisessa metafysiikassa puhuttiin näiden lisäksi aktuaalisuudesta ja potentiaalisuudesta.[37]

Modaliteetteihin liittyen metafysiikkaan kuuluu myös sen tutkiminen, millainen kaikkeus voisi tai olisi voinut olla. Tällöin puhutaan mahdollisten maailmojen tutkimisesta. Modaliteeteista mahdollinen voidaan määritellä sellaiseksi tosiasiaksi, joka on totta ainakin yhdessä mahdollisessa maailmassa, vaikka se ei olisikaan nykyinen maailmamme, ja välttämätön sellaiseksi tosiasiaksi, joka on totta kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Modaliteettien tutkimisessa voidaan hyödyntää modaalilogiikkaa.[38]

Erityinen metafysiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erityinen metafysiikka (lat. metaphysica specialis) tutkii erityisiä olevia ja niiden olemassaolon tapaa. Esimerkkejä erityisen metafysiikan kohteista ovat aine ja mieli (tai ”sielu”); aika ja avaruus; determinismi ja vapaa tahto; kosmologia ja kosmogonia; sekä Jumala.[3][5]

Näin erityisen metafysiikan osa-alueiksi voidaan lukea muun muassa seuraavat:

Aine ja mieli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkelit: Aine, mieli ja mieli–ruumis-ongelma

Varhaiselle luonnonfilosofialle aineen (hyle) eli materian luonne oli ongelma itsessään. Varhainen keskustelu aiheesta keskittyi yhden kaiken taustalla olevan prinsiipin eli periaatteen (arkhe) löytämiseen. Esimerkiksi Thales esitti tällaiseksi periaatteeksi vettä, Anaksimenes ilmaa ja Anaksimandros apeironia (rajatonta massaa). Demokritos kannatti atomiteoriaa yli 2000 vuotta ennen kuin nykyaikainen tiede hyväksyi ajatuksen.[43] Aristoteles puolestaan katsoi, ettei aine itsessään ole substanssi. Uudella ajalla René Descartesin ja Isaac Newtonin töiden myötä aine nähtiin passiivisena, vastakohtanaan aktiivisena nähdyt mielet ja voimat. Kvanttimekaniikan kehityksen myötä nykyisen tieteen käsityksellä aineen luonteesta on väitetty olevan vain vähän vastinkohtia aiemmassa aineen luonnetta koskevassa keskustelussa.[44]

Mielen luonne, sen suhde aineelliseen ruumiiseen ja yleensäkin sen paikka pohjimmiltaan fysikaaliseksi ymmärretyssä kaikkeudessa on eräs mielenfilosofian keskeisiä ongelmia.[45] 1600-luvulla René Descartes ehdotti substanssin olevan dualistista, eli mielen (tai sielun) ja ruumiin olevan olennaisesti erilaisia. Tästä seurasi ongelma siitä, kuinka nämä kaksi ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Tätä kutsutaan mielen ja ruumiin ongelmaksi.[46] Kartesiolaisen dualismin lisäksi aihetta on lähestytty kaksi perusainesta eli substanssia olettaen muun muassa okkasionalismissa, jonka mukaan välittäjänä toimii Jumala.[47] Nykyaikana substanssidualismi on suurimmaksi osaksi menettänyt kannatuksensa, vaikka se ei olekaan kokonaan hävinnyt.[46]

Toinen mielen ja ruumiin ongelmaan liittyvä lähestymistapa on ontologinen idealismi. Se on eräs monistinen käsitys, eli sen mukaan on olemassa yksi yleinen perusaines eli substanssi. Idealismi katsoo, että tämä perusaines on mieli, ja aineellinen todellisuus on olemassa vain sen ilmiönä. Jotkut idealistit, kuten George Berkeley, ovat katsoneet, että aineelliset oliot ovat olemassa vasta havaittuina. Saksalaiset idealistit, kuten Johan Gottlieb Fichte ja G. W. F. Hegel, ottivat lähtökohdakseen Immanuel Kantin ajattelun.[48] Idealismi on yleinen aihe myös itämaisessa filosofiassa, kuten intialaisessa ajattelussa.[49] Idealismiin liittyy läheisesti panpsykismi ja sen maltillisempi muoto paneksperientalismi, joiden mukaan kaikella on mieli (tai: kokemuksia), sen sijaan että ne olisivat mielessä. Muun muassa Alfred North Whitehead on kannattanut paneksperientalismia.[50][51]

Viimeisen sadan vuoden ajan ontologiaa on hallinnut materialistinen monismi tai fysikalismi, jonka mukaan todellisuus on oleellisesti aineellinen. Mielenfilosofiassa tämä tarkoittaa sitä, että mielen tilat ovat luonnonkehityksen kautta kehittyneen eliön tiloja, kuten aivotiloja.[46] Tyyppi-identiteettiteoria, esiintymäidentiteettiteoria (token-identiteettiteoria), funktionalismi, anomaalinen monismi, ominaisuusdualismi, epifenomenalismi ja emergentti materialismi ovat ainoastaan joitakin mielenfilosofisia selitysmalleja. Kaikki näistä kannoista eivät ole toisensa poissulkevia. Kantoja voidaan jaotella reduktiiviseen eli palauttavaan ja ei-reduktiiviseen fysikalismiin. Lisäksi eliminatiivinen materialismi pyrkii palauttamisen sijasta poistamaan arkipsykologiset käsitteet kokonaan tieteellisestä keskustelusta.[45][46]

Neutraali monismi, joka on liitetty eri muodoissa muun muassa Baruch Spinozaan ja Bertrand Russelliin, sijoittuu idealismin ja materialismin väliin. Sen mukaan olemassaolo koostuu yhdestä substanssista, joka ei ole sen enempää henkinen kuin aineellinenkaan, mutta jolla on sekä henkisiä että aineellisia puolia tai ominaisuuksia — se voidaan siis nähdä niin sanotun kaksoisaspektiteorian mukaisena.[52]

Aika ja avaruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Ajan ja avaruuden filosofia

Aika ja avaruus voidaan nähdä myös metafyysisenä ongelmana.[11] Perinteinen realistinen näkemys ontologiassa on, että aika ja avaruus ovat olemassa ihmismielen ulkopuolella. Idealistit puolestaan ovat katsoneet, että aika ja avaruus ovat vain mielen rakenteita, joiden avulla mieli järjestää havaintoja (kuten Immanuel Kantin transsendentaalinen idealismi),[53] tai että ne ovat muutoin epätodellisia (kuten George Berkeleyn subjektiivinen idealismi).[54]

René Descartes ja Gottfried Leibniz katsoivat, että avaruus on vain kehys, joka mahdollistaa aineellisten kappaleiden suhteellisen sijainnin ymmärtämisen; ilman aineellisia kappaleita sitä ei olisi. Esimerkiksi Isaac Newton puolestaan katsoi avaruuden olevan itsessään olemassa oleva, absoluuttinen ”säiliö”.[55][56][57] Käsitys avaruuden suhteellisuudesta tuli uudelleen vallitsevaksi Albert Einsteinin ja Ernst Machin töiden myötä.[58][59]

Absoluuttinen/suhteellinen ja realistinen/idealistinen -asetelmat soveltuvat avaruuden ohella myös aikaan, mutta ajan ”virtaaminen” muodostaa oman erityisen ongelmansa.[60] Antiikin aikana ajan virtaamisen kielsi Parmenides,[61] ja uudempina aikoina sen on kieltänyt muun muassa J. M. E. McTaggart artikkelissaan ”The Unreality of Time”.[62] Ajan virtaamiseen liittyy olioiden identiteetin säilymisen ongelma ajan kuluessa. Kaksi tähän liittyvää teoriaa ovat nimeltään endurantismi ja perdurantismi. Endurantistien mukaan koko olio on olemassa joka hetki historiansa läpi, ja se on joka hetkellä sama olio. Perdurantistien mukaan oliot ovat neliulotteisia entiteettejä, jotka koostuvat temporaalisten osien sarjoista, aivan kuten elokuva koostuu yksittäisistä kuvista.[63]

Toinen aikaan liittyvä filosofinen ongelma on ajan suunnan ongelma.[64]

Determinismi ja vapaa tahto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkelit: Determinismi ja vapaa tahto

Determinismillä tarkoitetaan kantaa, jonka mukaan kaikki tapahtumat, mukaan lukien ihmisen tietoisuuden tapahtumat ja toiminta, ovat edeltävien tapahtumien syysuhteellisesti määräämiä katkeamattoman syy-seuraussuhteiden ketjun välityksellä. Sen mukaisesti mitään ihmeiden kaltaisia tapahtumia ei tapahdu. Eräs determinismin seuraus on, että se muodostaa vakavan haasteen vapaan tahdon olemassaololle. Vapaan tahdon ongelma on ongelma siitä, voivatko järjelliset toimijat määrätä omia tekojaan ja tekemiään päätöksiä.[11][65]

Vapaan tahdon ongelma on ongelma siitä, voivatko järjelliset toimijat määrätä omia tekojaan ja tekemiään päätöksiä.[65] Ongelma liittyy vapauden ja kausaliteetin suhteen tutkimiseen ja siihen kysymykseen, ovatko luonnonlait kausaalisesti deterministisiä. Jotkut filosofit, kuten inkompatibilismin kannattajat, katsovat determinismin ja vapaan tahdon sulkevan toisensa pois. Determinismiin uskovan olisi näin pidettävä vapaata tahtoa pelkkänä illuusiona (niin sanottu ”kova determinismi”). Toiset filosofit, joita kutsutaan kompatibilisteiksi (tai niin sanottu ”pehmeä determinismi”), katsovat, että determinismi ja vapaa tahto voidaan sovittaa yhteen. Inkompatibilisteja, jotka hyväksyvät vapaan tahdon mutta hylkäävät determinismin, kutsutaan libertarianisteiksi (jota ei terminä tule sekoittaa poliittiseen libertarianismiin eli libertarismiin).[11][66][67][68]

Kosmologia ja kosmogonia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkelit: Kosmologia ja kosmogonia

Nykyaikainen kosmologia tutkii kaikkeutta luonnontieteellisin menetelmin, kun taas perinteinen metafyysinen kosmologia pyrkii tutkimaan ajan ja avaruuden luonnetta ja syntyä filosofisesti.[12][15]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Inwagen, Paul van: Metaphysics. (Second Edition) Boulder, Colorado: Westview Press, 2002. ISBN 0-8133-9055-9 (englanniksi)
  • Juti, Riku: Johdatus metafysiikkaan. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-821-4

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c ”Metafysiikka”, Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004.
  2. ↑ a b c d e Hamlyn, D. W.: Metaphysics, history of. Teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1 (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f Juti 2001, s. 13–15.
  4. ↑ Lowe, E. J.: Ontology. Teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1 (englanniksi)
  5. ↑ a b c Craig, Edward: Metaphysics The Routledge Encyclopedia of Philosophy. Routledge. (englanniksi)
  6. ↑ Barrow, John D.: Cosmology, Theories California Institute of Technology. Viitattu 29.9.2010.
  7. ↑ Turner, William: Metaphysics Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. Viitattu 23.8.2007. (englanniksi)
  8. ↑ van Inwagen 2002, s. 3.
  9. ↑ Juti 2001, s. 53.
  10. ↑ van Inwagen 2002, s. 8.
  11. ↑ a b c d e f g h i j k Sosa, Ernest: ”Metaphysics, problems of”, teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1 (englanniksi)
  12. ↑ a b c d e Pihlström, Sami: Metafysiikka ei ole kevytfilosofiaa Helsingin Sanomat. 13.6.2001. Viitattu 27.9.2010.
  13. ↑ Cline, Austin: What is Metaphysics? Philosophy of the Nature of Being, Existence, Reality About.com. Viitattu 2.12.2008. (englanniksi)
  14. ↑ Craig, William Lane: The Ultimate Question of Origins: God and the Beginning of the Universe leaderu.com. Viitattu 2.12.2008. (englanniksi)
  15. ↑ a b van Inwagen 2002, s. 6.
  16. ↑ Juti 2001.
  17. ↑ Palmer, John: Parmenides The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 12.10.2010. (englanniksi)
  18. ↑ Graham, Daniel W.: Heraclitus The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 4.10.2010. (englanniksi)
  19. ↑ Thesleff, Holger: Platon ja platonismi. Teoksessa Korkman, Petter & Yrjönsuuri, Mikko (toim.): Filosofian historian kehityslinjoja, s. 36–38. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-708-0
  20. ↑ Juti 2001, s. 17.
  21. ↑ Metaphysics Online Etymology Dictionary. Viitattu 23.8.2007. (englanniksi)
  22. ↑ Smith, Kurt: Descartes' Life and Works Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 24.8.2007. (englanniksi)
  23. ↑ Juti 2001, s. 20–21.
  24. ↑ McCormick, Matt: Immanuel Kant (1724–1804) – Metaphysics The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 24.8.2007. (englanniksi)
  25. ↑ a b Juti 2001, s. 22–25.
  26. ↑ Bogen, James: Vienna Circle. Teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1 (englanniksi)
  27. ↑ Thornton, Stephen: Karl Popper Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 30.8.2007. (englanniksi)
  28. ↑ Juti 2001, s. 376.
  29. ↑ Wilson, Catherine: Revisionary metaphysics. Teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1 (englanniksi)
  30. ↑ a b c Lowe, E. J.: Metaphysics, opposition to. Teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1 (englanniksi)
  31. ↑ Juti 2001, s. 49–50.
  32. ↑ Juti 2001, s. 144.
  33. ↑ Juti 2001, s. 212–213.
  34. ↑ Bigelow, John C.: Universals. Teoksessa Craig, Edward (toim.): The shorter Routledge encyclopedia of philosophy. London, New York: Routledge, 2005. ISBN 0-415-32495-5 (englanniksi)
  35. ↑ Benacerraf, Paul & Putnam, Hilary: Philosophy of mathematics: Selected readings, s. 37. (2. painos) Cambridge: Cambridge University Press, 1983. ISBN 052129648X Teos Google Booksissa. (englanniksi)
  36. ↑ Juti 2001, s. 224–228.
  37. ↑ Juti 2001, s. 253.
  38. ↑ Juti 2001, s. 255–266.
  39. ↑ Kallio-Tamminen, Tarja: Mitä on luonnonfilosofia? (Puheenvuoro Tieteen päivillä 9.1.2003) Tieteellisten seurain valtuuskunta. Viitattu 23.8.2007.
  40. ↑ Jackson, Frank & Rey, Georges: Mind, philosophy of. Teoksessa Craig, Edward (toim.): The Shorter Routledge Encyclopedia of Philosophy. London, New York: Routledge, 2005. ISBN 0-415-32495-5 (englanniksi)
  41. ↑ Flanagan, Owen: Mind, history of the philosophy of. Teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1 (englanniksi)
  42. ↑ Teoksessa Luomanen, Petri (toim.): ”Systemaattinen teologia”, Teologia: Johdatus tutkimukseen. Helsinki: Edita, 2001. ISBN 951-37-3456-0
  43. ↑ Curd, Patricia: Presocratic Philosophy The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
  44. ↑ Shapere, Dudley: Matter. Teoksessa Craig, Edward (toim.): The Routledge Encyclopedia of Philosophy. London: Routledge, 1998. ISBN 0-415-07310-3
  45. ↑ a b Kim, Jaegwon: ”Mind, problems of the philosophy of”. Teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1 (englanniksi)
  46. ↑ a b c d Kim, Jaegwon: ”Mind-body problem”. Teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1 (englanniksi)
  47. ↑ Lee, Sukjae: Occasionalism The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
  48. ↑ Sprigge, T. L. S.: Idealism. Craig, Edward (toim.): The Routledge Encyclopedia of Philosophy. London: Routledge, 1998. ISBN 0-415-07310-3
  49. ↑ Dasgupta, Surendranath: Indian idealism. Cambridge: Cambridge University Press, 1969. (englanniksi)
  50. ↑ Skrbina, David: Panpsychism The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
  51. ↑ Skrbina, David: Panpsychism in the West, s. 21. Cambridge, Massachusetts: MIT Press, 2005. ISBN 0262195224 Teos Google Booksissa. (englanniksi)
  52. ↑ Stubenberg, Leopold: Neutral Monism The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
  53. ↑ Gardner, Sebastian: Routledge Philosophy GuideBook to Kant and the Critique of Pure Reason, s. 57. (Routledge Philosophy GuideBooks) Taylor & Francis, 2002. ISBN 0203015487
  54. ↑ Berman, David: Berkeley and Irish philosophy, s. 35. (Continuum studies in British philosophy) London: Continuum International Publishing Group, 2005. ISBN 0826485901 (englanniksi)
  55. ↑ Slowik, Edward: Descartes' Physics: Space, Body, and Motion The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 12.10.2010. (englanniksi)
  56. ↑ Burnham, Douglas: Leibniz: Metaphysics The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 12.20.2010. (englanniksi)
  57. ↑ Rynasiewicz, Robert: Newton's Views on Space, Time, and Motion The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 12.20.2010. (englanniksi)
  58. ↑ Fanf, Lizhi Fang & Chu, Yaoquan: From Newton's laws to Einstein's theory of relativity, s. 3–8. Singapore: World Scientific, 1987. ISBN 9971978369 (englanniksi)
  59. ↑ Norton, John: Einstein, the Hole Argument and the Reality of Space. Teoksessa Forge, John: Measurement, realism, and objectivity: Essays on measurement in the social and physical sciences, s. 153. (Australasian studies in history and philosophy of science, 5) Springer: Springer, 1987. ISBN 902772542X Teos Google Booksissa. (englanniksi)
  60. ↑ van Inwagen 2002, s. 58–69.
  61. ↑ Hoy, Ronald C.: Parmenides' Complete Rejection of Time. The Journal of Philosophy, Nov., 1994, 91. vsk, nro 11, s. 573–598. Artikkelin verkkoversio.
  62. ↑ Speaks, Jeff: McTaggart’s Proof of the Unreality of Time 3.9.2004. University of Notre Dame. Viitattu 12.20.2010. (englanniksi)
  63. ↑ Loux, Michael J.: ”Endurantism and Perdurantism”, Metaphysics: Contemporary readings, s. 321–327. (Routledge contemporary readings in philosophy) Routledge, 2001. ISBN 0415261090 (englanniksi)
  64. ↑ Juti 2001, s. 346–348.
  65. ↑ a b van Inwagen 2002, s. 202–217.
  66. ↑ Earle, William James: Introduction to philosophy, s. 113. New York: McGraw-Hill Professional, 1991. ISBN 0070187835 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  67. ↑ Honderich, Ted: ”Compatibilism and Incompatibilism”, A Theory of Determinism: The consequences of determinism, s. 83-119. Oxford: Oxford University Press, 1990. ISBN 0198242832 Teos Google Booksissa. (englanniksi)
  68. ↑ Yandell, Keith E.: Philosophy of religion: A contemporary introduction, s. 309–340. (Routledge contemporary introductions to philosophy, 5) London: Routledge, 1999. ISBN 0415132134 Teos Google Booksissa. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kim, Jaegwon & Sosa, Ernest & Rosenkrantz, Gary S.: A companion to metaphysics. (Blackwell companions to philosophy. 2. painos) Wiley-Blackwell, 2009. ISBN 1405152982 (englanniksi)
  • Le Poidevin, Robin: The Routledge companion to metaphysics. (Routledge philosophy companions) Routledge, 2009. ISBN 041539631X (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Metafysiikka.
  • Cohen, S. Marc: Aristotle's Metaphysics The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • van Inwagen, Peter: Metaphysics The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Sajama, Seppo & Aalto-Heinilä, Maija: Ensimmäinen filosofia: Johdatus metafysiikkaan. Joensuun yliopisto 2009. (PDF)
  • Turner, William: Metaphysics Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Metafysiikka&oldid=22796354”