Gilgameš

Nuolenpääkirjoituksella kirjoitettu vedenpaisumuskertomus, joka on osa Gilgameš-tarua.

Osa artikkelisarjaa
Mesopotamia
Eufrat – Tigris Assyriologia
Imperiumit ja kaupungit Sumer Uruk Ur Eridu Kiš Lagaš Nippur Akkadin valtakunta Akkad Babylon Isin Susa Assyria Assur Ninive Dur-Šarrukin Nimrud Babylonia Kaldea Elam Amorilaiset Hurrilaiset Mitanni Kassiitit Urartu
Kronologia Sumerin kuninkaat Assyrian kuninkaat Babylonian kuninkaat
Kieli Nuolenpääkirjoitus Sumeri – Akkadi Elamiitti – Hurri
Mytologia Enūma Eliš Gilgameš – Marduk Sumerien uskonto Babylonian uskonto
Kulttuuri Taide – Kirjallisuus – Musiikki Babylonialaiset numerot Hammurabin laki

Gilgameš tai Gilgamesh on muinaisessa Mesopotamiassa laadittu maailman vanhin eepos. Akkadin kielellä kirjoitettu teos kertoo historialliseen henkilöön pohjautuvan kuningas Gilgamešin sankariteoista ja hänen matkastaan etsimään ikuista elämää.

Nimi

Eepoksen alkuperäinen muinaisbabylonialainen nimi on sen ensimmäisten sanojen mukaan Shutur eli sharri, ”Muita kuninkaita suurempi"”. Niin sanottu standardiversio tunnetaan nimellä Sha naqba imuru, ”Hän, joka syvyydet näki”, jälleen ensimmäisten sanojensa mukaan.

Rakenne

Gilgamešin standardiversio jakautuu kahteentoista osaan, ”tauluun”, joista viimeinen on muita myöhempi lisäys eikä ole kaikilta osiltaan yhteneväinen muun eepoksen kanssa. Täydellisenä koko eepos on käsittänyt hieman yli 3 000 säettä.

Gilgamešin uskotaan muotoutuneen sumerien suullisten tarinoiden pohjalta noin 2000–1600 eaa., ja sitä on ajoittain muokattu myöhemminkin. Myöhäisbabylonialaisella kaudella eepos sai suhteellisen vakiintuneen muodon manaajapappi Sin-leqi-unninnin työstämänä.

Akkadin eri murteiden lisäksi eepos tunnetaan kahdella muullakin muinaisen Lähi-idän sivistyskielellä, heetiksi ja hurriksi.

Tausta

Eepoksen sankarin Gilgamešin taustalla on todellinen henkilö, joka oli joskus vuosien 2800 ja 2600 eaa. välillä Urukin kaupunkia hallinnut sumerilainen kuningas. Sumerilaisen kuningasluettelon mukaan Gilgameš oli Urukin ensimmäisen dynastian viides hallitsija, ja häntä voidaan pitää historiallisena henkilönä. Gilgameš teki suuren vaikutuksen aikalaisiinsa, ja pari vuosisataa myöhemmin häntä jo palvottiin jumalana. Gilgamešista kerrottiin useita tarinoita, jotka esiintyivät alun perin suullisessa muodossa. Varhaisimmat kertomukset sepitettiin sumerin kielellä. Ensimmäiset kirjalliset tarinat on ajoitettu vuosien 2100–2000 eaa. välille, mutta varsinainen Gilgameš-eepos muotoutui vasta myöhemmin.

Muinaisbabylonialaisella kaudella 2000–1600 eaa. erillisistä sumerinkielisistä tarinoista muokattiin yhtenäinen akkadinkielinen runoelma, ja näin alun perin sumerilaisesta kuninkaasta tuli myyttinen hahmo akkadinkieliseen kirjallisuuteen. Eepoksen viimeinen laulu on muita myöhempi lisäys, ja se on lähes suora käännös sumerilaisen Gilgamesh, Enkidu ja manala -kertomuksen jälkiosasta. Sitä lukuun ottamatta yhtään kertomusta ei kuitenkaan käännetty suoraan akkadiksi, vaan kaikki eepoksen muinaisbabylonialaiset osat ovat hyvin vapaita mukaelmia, joiden työstämisessä on mahdollisesti hyödynnetty myös suullista perimätietoa. Kuudennen ja yhdennentoista taulun kuulumisesta muinaisbabylonialaiseen versioon ei ole täyttä varmuutta.

Keskibabylonialaiselta kaudelta eepoksen historia tunnetaan huonommin, mutta eepoksen tiedetään levinneen tuolloin myös Mesopotamian ulkopuolelle. Eepoksen hurrinkielinen käännös ja heettiläinen lyhennelmä ovat peräisin tuolta ajalta, samoin akkadinkielinen fragmentti Palestiinan Megiddosta, mikä osoittaa, että eepos tunnettiin jo varhain myös Raamatun synnyinseuduilla. Voidaan siis olettaa, että Gilgameš ja muu mesopotamialainen kirjallisuus vaikuttivat Raamatun kirjojen muotoutumiseen. Gilgamešin materiaalille löytyy vastine muun muassa Raamatun vedenpaisumuskertomuksesta.

Muinais- ja keskibabylonialaisella kaudella eepoksen tarkka muoto ei ollut vielä vakiintunut. Niin sanottu standardiversio, jonka tekijäksi mainitaan eräässä kirjastoluettelossa manaajapappi Sin-leqi-unninni, tunnetaan parhaiten Assyrian kuningas Assurbanipalin (668–627 eaa.) Ninivessä sijainneesta kirjastosta löytyneistä savitauluista. Hänen kirjastoonsa hankittiin paljon vanhoja alkuperäisiä tekstejä ja sinne teetettiin myös kopioita alkuperäiskappaleista, joita ei voitu saada kirjastoon. Gilgameš-eepoksen standardiversio on luultavasti alun perin peräisin keskibabylonialaiselta kaudelta, noin vuodelta 1250 eaa., mutta sen katkelmat ovat peräisin vuosien 800 ja 130 eaa. väliltä. Standardiversioon on lisätty uusi esipuhe ja epilogiksi XII taulu, ja eepoksen painopiste on vaihtunut sankaritarinoista viisauden saavuttamiseen. Lisäksi XI tauluun on lisätty vedenpaisumuskertomus, joka esiintyy alkuperäismuodossaan Atrahasis-eepoksessa.

Standardiversio säilyi eepoksen päämuotona lähes ajanlaskun alkuun saakka ja kesti siten huomattavasti pidempään kuin Assyrian ja Babylonian valtiomahdit. Kaikkiaan standardiversiosta on löydetty peräti 73 tekstikatkelmaa. Lopulta eepos kuitenkin painui unohduksiin, kun nuolenpääkirjoitus jäi pois käytöstä ja akkadin kieli unohdettiin. Viimeinen maininta Gilgamešin hahmosta on peräisin nestoriolaiselta kirjoittajalta Theodor bar Qonilta 700-luvulta nimellä Gmigmos tai Gligmos.

Sisältö

Päähenkilö

Eepoksen nimihenkilö Gilgameš oli jumalten muovaama täydellinen ihminen, jossa oli kaksi kolmasosaa jumalaa ja yksi kolmasosa ihmistä. Hän oli jumalatar Ninsunin poika, ja hänen isäkseen on kerrottu tämän kuolevainen puoliso, Urukin kuningas Lugalbanda; eepoksessa Gilgamešia tosin kutsutaan hämärällä epiteetillä ”Lugalbandan vävy”. Toverinsa Enkidun kuoltua Gilgameš pelästyy kuolemaa ja lähtee etsimään ikuista elämää, mutta ymmärtää eepoksen lopussa ihmisen osan ja tyytyy siihen.

Ensimmäinen taulu

Eepoksen standardiversio alkaa esipuheella, jossa esitellään eepoksen päähenkilö, kaikkitietävä ja viisas Gilgameš. Hän on suuri rakentaja ja ylivertainen ihmisten joukossa, ”kaksi osaa jumalaa, ihmistä yksi”. Esipuheessa viitataan myös useaan kertaan eepoksen esoteeriseen ulottuvuuteen sekä Gilgamešin kohtaloon: ”Hän kulki kauas, uupui, sai rauhan, / kirjoitti kiveen kaikki työnsä.” Muinaisbabylonialaisen kauden jälkeen lisätyn uudemman esipuheen jälkeen tulee vanhempi esipuhe, joka keskittyy ylistämään Gilgamešia ja hänen urotekojaan.

Urukin kuningas Gilgameš on pöyhkeä ja hänen hallintonsa ankaraa, ja ihmiset valittavat siitä jumalille. Jumalat Anu ja Aruru luovat yhtä voimakkaan miehen, Enkidun. Tarkoitus on, että Gilgameš ja Enkidu mittelisivät voimiaan keskenään ja Urukin kansa saisi olla rauhassa. Eräs metsämies pelästyy tasangolla villinä asuvaa Enkidua ja kertoo hänestä Gilgamešille. Gilgameš lähettää metsämiehen mukaan ilotyttö Šamhatin, jotta tämä viettelisi Enkidun. Näin tapahtuukin. Sen jälkeen Šamhat houkuttelee Enkidun kanssaan Urukiin tapaamaan Gilgamešia ja kertoo Gilgamešin näkemän unen Enkidulle.

Toinen taulu

Šamhat tuo Enkidun paimenten leiriin, jossa Enkidu oppii syömään ihmisten ruokaa ja juomaa, leipää ja olutta. Enkidu myös peseytyy. Leirin ohi kulkee mies, joka kertoo olevansa matkalla häihin, jossa Urukin kuningas Gilgameš aikoo käyttää ensiyön oikeuttaan. Enkidu suuttuu tästä ja ryntää Urukiin ja haastaa Gilgamešin taisteluun. Gilgameš ja Enkidu painivat häätalon edessä. Lopulta Enkidu tunnustaa Gilgamešin ylemmyyden ja heistä tulee ystäviä. Sitten Gilgameš ehdottaa retkeä kaukaiseen Seetrimetsään, jossa asuu hirviö Humbaba. Enkidu varoittaa Gilgamešia Humbabasta, ja myös vanhinten neuvosto yrittää estää heitä lähtemästä, mutta Gilgamešin mieli ei muutu.

Kolmas taulu

Vanhimmat siunaavat Gilgamešin ja antavat hänelle neuvoja matkaa varten. Sitten Gilgameš ja Enkidu menevät jumalatar Ninsunin, Gilgamešin äidin, luo. Ninsun uhraa auringon jumala Šamašille ja pyytää tältä apua taistelussa Humbabaa vastaan. Sen jälkeen Ninsun hyväksyy Enkidun ottopojakseen.

Neljäs taulu

Gilgameš ja Enkidu lähtevät matkaan ja saapuvat lopulta Libanonin vuoristoon. He tekevät säännöllisesti leirin vuorille ja toistavat aina saman rituaalin. He kaivavat kaivon ja täyttävät siitä vesileilinsä, Gilgameš uhraa jauhoja kukkulalle ja pyytää Šamašilta hyvää unta. Enkidu tekee Gilgamešille majan ja laittaa Gilgamešin makaamaan ympyrän keskelle sekä menee itse vartioimaan ovea. Öisin Gilgameš näkee sekavia enneunia, herää ja kertoo unensa toverilleen Enkidulle. Enkidu selittää unet aina hyviksi enteiksi. Sitten he tulevat Seetrimetsään ja rohkaisevat toisiaan astumaan sinne yhdessä.

Viides taulu

Gilgameš ja Enkidu seisahtuvat Seetrimetsään reunaan ja näkevät metsän vartijan Humbaban jäljistä syntyneen polun. Sitten Humbaba tulee ja alkaa solvata heitä ja uhkaa repivänsä Gilgamešilta kaulan irti ja syöttävänsä hänen lihansa korpeille ja kotkille. Gilgameš on peloissaan, mutta Enkidu valaa häneen rohkeutta ja neuvoo olemaan perääntymättä. He alkavat taistella, ja silloin Šamaš lähettää Humbabaa vastaan kolmetoista tuulta. Humbaba ei pysty enää liikkumaan ja Gilgamešin aseet haavoittavat hirviötä. Humbaba anoo armoa. Enkidu pyytää kuitenkin Gilgamešia olemaan kuuntelematta Humbaban rukouksia ja kehottaa surmaamaan tämän. Humbaba pyytää vielä Enkidua puhumaan Gilgamešille puolestaan, mutta Enkidu vaatii yhä Gilgamešia surmaamaan pedon. Silloin Humbaba kiroaa heidät ja ennustaa, ettei kumpikaan elä vanhaksi. Enkidu neuvoo vielä kerran tappamaan hirviön, ja lopulta Gilgameš kaivaa kirveensä esiin ja katkaisee Humbaban kaulan. Sitten he kaatavat metsästä puita, ja Enkidu ilmoittaa tekevänsä niistä suurimmasta oven Enlilin temppeliin. He rakentavat lautan ja ottavat mukaan sekä jättiläismäisen puun että Humbaban irtileikatun pään ja lähtevät purjehtimaan Eufrat-virtaa pitkin takaisin kotiin.

Kuudes taulu

Gilgameš peseytyy ja pukeutuu parhaimpiinsa, jolloin jumalatar Ištar luo silmänsä Gilgamešin komeuteen ja ehdottaa, että Gilgameš tulisi hänen miehekseen. Gilgameš torjuu jumalattaren lähentelyn ja muistuttaa, että tämä on kohdellut julmasti entisiä rakastajiaan, kuten Dumuzia. Ištar raivostuu ja nousee taivaaseen valittaakseen Gilgamešista isälleen Anulle. Ištar vaatii Anulta Gugalannaa, Taivaan Sonnia, jotta voisi surmata Gilgamešin. Jos Ištar ei saa Taivaan Sonnia, hän uhkaa nostattaa kuolleet ylös eläviä syömään. Anu taipuu uhkauksen edessä ja antaa tyttärelleen Taivaan Sonnin talutusnuoran. Saavuttuaan Urukin tarhaan Sonni kuivattaa maan ja saa joen pinnan laskemaan seitsemän kyynärää. Kun Sonni korskahtaa, sata Urukin miestä tippuu kuiluun. Kun se korskahtaa toisen kerran kaksisataa Urukin miestä sortuu. Sonni korskahtaa kolmannen kerran ja avautuu kuilu, johon Enkidu on pudota. Mutta Enkidu loikkaa ja tarttuu Sonnia sarvista. Sitten Enkidu ja Gilgameš tappavat Taivaan Sonnin yhdessä ja uhraavat sen sydämen Šamašille. Ištar valittaa Sonnin surmaa ja huutaa, että Gilgameš on tahrannut hänet. Enkidu heittää Sonnin lavan kohti Ištaria ja Urukin palatsissa alkavat juhlat. Yöllä Enkidu näkee unen ja ryhtyy kertomaan siitä Gilgamešille.

Seitsemäs taulu

Enkidu kertoo Gilgamešille näkemästään unesta. Jumalat ovat päättäneet, että joko Gilgamešin tai Enkidun on kuoltava rangaistukseksi siitä, että he ovat surmanneet Humbaban. Enlil vaatii, että Gilgameš säästetään ja Enkidu saisi kuolla. Enlil ja Šamaš syyttelevät toisiaan osallisuudesta Humbaban ja Taivaan Sonnin surmiin. Herättyään Enkidu itkee kohtaloaan. Enkidu katsoo ovea, jonka on tehnyt Enlilin temppelille Seetripuun korkeasta seetristä ja kiroaa tekoaan. Sitten hän kiroaa myös metsämiehen ja ilotyttö Šamhatin. Šamaš kuulee taivaassa Enkidun kiroukset ja kertoo, että Gilgameš hautaa Enkidun komein menoin ja suree ystävänsä kuolemaa vaeltamalla erämaahan. Enkidun katkeruus laantuu, hän peruuttaa kirouksensa ja siunaa Šamhatia. Sitten Enkidu kertoo toverilleen toisen näkemänsä unen. Unessa synkkä myrskylintu vie Enkidun Irkallan majaan, manalaan, josta kukaan ei palaa. Manala on tomun talo, jossa Enkidu näkee muinaisia kuninkaita sekä manalan kuningattaren Ereškigalin ja manalan kirjurin Belet-Serin. Unen jälkeen Enkidun voimat ehtyvät. Hän makaa sairaana kaksitoista päivää, ja hänen tilansa pahenee koko ajan. Enkidu kutsuu Gilgamešia ja valittaa, ettei koe sankarikuolemaa taistelussa. Sitten hän kuolee.

Kahdeksas taulu

Gilgameš laulaa valituslaulun kuolleelle ystävälleen ja pyytää teiden, puiden, eläinten, jokien ja kaikkien Urukin ihmisten itkeä Enkidun tähden. Gilgameš kertaa kahden toveruksen urotyöt ja raastaa hiuksiaan. Sitten hän pystyttää lasuurista ja kullasta tehdyn patsaan Enkidulle ja antaa aarrekammiostaan kallisarvoisia uhrilahjoja manalan jumalille.

Yhdeksäs taulu

Gilgameš juoksee surun murtamana tasangolla. Hän suree Enkidua ja on myös kauhuissaan siitä, että hän itsekin kuolee jonakin päivänä. Omaa kuolemaansa peläten Gilgameš päättää etsiä käsiinsä Utnapištimin, joka tuntee elämän ja kuoleman salat. Matkallaan Gilgameš kohtaa leijonalauman. Hän rukoilee apua Kuun jumala Siniltä ja tappaa leijonat. Sitten Gilgameš saapuu maailman äärille, Mashu-vuorille. Vuorten porttia vartioivat kauheat skorpionimiehet. He tunnistavat, että Gilgameš on osin jumalallista syntyperää ja kysyvät minne hän on matkalla. Gilgameš kertoo olevansa matkalla tapaamaan Utnapištimia. Vartijat antavat hänen mennä vuorten portista pimeään tunneliin. Gilgameš kulkee yksitoista virstaa täydessä pimeydessä ja saapuu lopulta jumalten puutarhaan, jossa puilla on jalokivien kaltaiset hedelmät.

Kymmenes taulu

Gilgameš kohtaa meren rannalla asuvan kapakanvaimo Sidurin. Siduri näkee jo kaukaa eläinten taljoihin pukeutuneen ja ruokkoamattoman Gilgamešin. Siduri sulkee portin ja nousee katolle. Gilgameš kysyy, miksi portti on kiinni ja kertoo urotöistään, Humbaban ja Sonnin surmasta ja leijonalauman tappamisesta. Kapakanvaimo tunnistaa hänet Gilgamešiksi ja kummeksuu hänen synkkää ja resuista ulkomuotoaan. Gilgameš kertoo olevansa järkyttynyt Enkidun poismenosta ja pelkäävänsä kuolemaa. Hän kysyy tietä Utnapištimin luo. Siduri sanoo aluksi, että yksin Šamaš voi ylittää meren, mutta neuvoo sitten menemään lautturi Urshanabin luo, jolla on seuranaan ”kiviset”, jonkinlaiset taikakivet tai kivioliot. Gilgameš juoksee raivon vallassa Uršanabin luo ja rikkoo kiviset. Uršanabi utelee, miksi murhe kalvaa Gilgamešia ja miksi hänen muotonsa on musta. Gilgameš toistaa Uršanabille samat asiat kuin Sidurille ja vaatii päästä meren yli ja Utnapištimin luo. Uršanabi sanoo, että meren yli ei pääse, koska Gilgameš rikkoi kiviset ja heitti ne virtaan. Uršanabi käskee Gilgamešia katkomaan metsästä viiden seipään mittaisia sauvoimia ja panemaan niihin levyt. Gilgameš tekee niin, ja sitten Gilgameš ja Uršanabi nousevat laivaan ja lähtevät matkaan. He matkaavat kolme päivää ja saapuvat kuoleman vesille. Gilgameš pääsee rannalle sauvointen avulla. Utnapištim kysyy Gilgamešilta samat kysymykset kuin Siduri ja Uršanabi ja Gilgameš vastaa samalla tavalla kuin heillekin. Utnapištim kertoo sitten, että jumalat säätivät kuoleman ihmisen kohtaloksi ja sitä vastaan taisteleminen on turhaa.

Yhdestoista taulu

Gilgameš toteaa, että Utnapištim ja hän ovat samanlaiset ja kysyy, miten Utnapištim sai ikuisen elämän. Tämä lausuu kertovansa Gilgamešille tarkoin varjellun tarun ja jumalten salaisuuden. Jumalat asuivat muinoin Šuruppakin kaupungissa ja päättivät kauan sitten lähettää suuren tulvan maan päälle. Jumalten kokouksessa olivat läsnä kaikki, Anu, Enlil, Ninurta ja muut. Myös Nišsiku Ea oli mukana ja toisti heidän sanansa ruokomajan luona, varoittaen siten Utnapištimia. Ea neuvoi Utnapištimia hajottamaan talonsa ja rakentamaan laivan, jonka pituus ja leveys ovat yhtä suuret. Laiva tuli peittää katolla ja viedä kaikkien elävien siemen laivaan. Utnapištim kokosi väkensä ja alkoi rakentaa laivaa. Laiva tiivistettiin piellä ja tervalla, ja sen reunat olivat kymmenen seivästä korkeat ja katto kymmenen seipään levyinen. Utnapištim lastasi laivaan kaiken omaisuutensa ja kaikkien elävien siemenen. Sitten hän johdatti laivaan sukunsa ja perheensä, tasangon karjan ja työmiehet. Pian sen jälkeen nousi niin valtava myrsky, että jumalat itsekin säikähtivät ja vetäytyivät Anun taivaaseen. Jumalat alkoivat jo katua käynnistämäänsä hävitystä. Myrsky raivoaa kuusi päivää ja seitsemän yötä, ja tulva peittää maan. Seitsemäntenä päivänä myrsky laantui. Koko ihmiskunta oli tuhoutunut, ”tullut saveksi jälleen”, ja Utnapištim itki nähdessään tuhon.

Utnapištim lähetti kyyhkysen etsimään maata, mutta se palasi laivaan. Hän lähetti pääskysen, mutta sekin palasi. Sitten hän laski korpin lentoon. Se näki väistyvät vedet, eikä enää palannut. Silloin Utnapištim uhrasi joka ilmansuunnalle. Jumalat tunsivat suitsukkeen tuoksun ja kokoontuivat paikalla. Enlil raivostui, sillä kenenkään ei pitänyt jäädä henkiin. Ninurta sanoi, että ovela Ea oli saattanut paljastaa tulvan Utnapištimille. Ea syyttää Enliliä harkitsemattomaksi, koska tämä lähetti tulvan, joka tuhoaisi koko ihmiskunnan. Sen sijaan olisi voitu lähettää petoja tai nälänhätä, jotta ihmisten lukumäärä olisi vähentynyt. Ea sanoo, ettei paljastanut jumalten salaisuutta vaan antoi vain Atrahasisin (eepoksessa mainitaan alkuperäisessä vedenpaisumuskertomuksessa tulvasta pelastuneen sankarin nimi) nähdä unta, jossa suunnitelma paljastui. Ea kehottaa Enliliä päättämään, mitä Utnapištimille tehdään. Enlil astuu laivaan, koskettaa Utnapištimin ja tämän vaimon otsaa ja julistaa, että heistä tulee jumalten kaltaisia ja heidän tulee asettua asumaan kauas joen suuhun.

Kun kertomus päättyy, Utnapištim kysyy, kuka voisi koota jumalat, jotta Gilgameš saisi ikuisen elämän. Hän haastaa Gilgamešin valvomaan edes kuusi päivää ja seitsemän yötä. Gilgameš kuitenkin nukahtaa välittömästi. Nukuttuaan kuusi päivää ja seitsemän yötä Gilgameš herää ja valittaa yhä kuolemanpelkoaan. Utnapištim käskee Uršanabia pesemään ja pukemaan Gilgamešin, sitten he ovat lähdössä takaisin vastarannalle. Utnapištimin vaimo pyytää Utnapištimia antamaan jäähyväislahjan paljon vaivaa nähneelle Gilgamešille. Utnapištim paljastaa silloin Gilgamešille, että meren pohjassa on kasvi, jonka juuri on kuin piikkipensaan ja oka kuin ohdakkeen. Kasvi antaa ikuisen nuoruuden. Gilgameš sitoo punnukset jalkoihinsa ja vajoaa syvyyksiin. Hän löytää kasvin ja se pistää häntä. Sitten hän irrottaa punnukset ja kohoaa pintaan. Gilgameš aikoo viedä kasvin Urukin tarhaan ja antaa vanhusten maistaa sitä. Mutta kun hän on tehnyt leirin matkattuaan jonkin aikaa, hän kylpee lammessa, ja sillä aikaa käärme vie kasvin. Pois madellessaan se luo nahan yltään. Gilgameš itkee menetystä. Sitten he matkaavat Uršanabin kanssa Urukiin, jossa Gilgameš ylistää kaupungin mahtavia muureja.

Kahdestoista taulu

(Viimeinen taulu, alkujaan sumerinkielisen Gilgameš, Enkidu ja manala -kertomuksen akkadiksi käännetty loppuosa, on myöhäinen lisäys eepokseen, eikä se ole kaikin osin yhteneväinen eepoksen muiden osien kanssa, Enkidu on esimerkiksi edelleen elossa.)

Gilgameš valittaa Enkidulle, että hänen ”pukkunsa” ja ”mekkunsa”, joiden on tulkittu tarkoittavan muun muassa palloa ja mailaa, vannetta ja keppiä tai rumpua ja rumpukapulaa, ovat pudonneet manalaan. Enkidu lupaa hakea ne takaisin. Gilgameš antaa Enkidulle tarkat ohjeet siitä, miten manalassa tulee käyttäytyä, jottei joutuisi vaikeuksiin. Ei tule muun muassa pitää puhtaita vaatteita eikä pitää kenkiä eikä voidella vartaloa tuoksuvin öljyin. Enkidu ei kuitenkaan noudata herransa neuvoa, ja aaveet tunnistavat hänet eläväksi ja kiusaavat häntä, eikä manala päästä Enkidua takaisin maan päälle. Gilgameš rukoilee Enliliä päästämään Enkidun. Enlil ei vastaa, ja Gilgameš anoo Siniä apuun. Sinkään ei vastaa. Gilgameš puhuttelee vuorostaan Eaa. Ea pyytää manalan Nergalia päästämään Enkidun takaisin elävien pariin ja kertomaan Gilgamešille manalan järjestyksen, mihin tämä suostuu. Gilgameš kyselee Enkidulta, mitä tämä on nähnyt manalassa ja Enkidu kertoo järkyttyneenä kokemistaan kauhuista.

Vedenpaisumuskertomus

Vedenpaisumuskertomus on Gilgameš-eepoksen taulussa XI. Sen sankari oli Utnapištim. Arkki oli kertomuksen mukaan valtavan ison kuution muotoinen, jonka jokainen sivu oli 120 kyynärää ja joka oli jaettu yhdeksään osaan. Utnapištim lastasi arkkiin omaisuutensa. Alkoi etelämyrsky, joka paisutti vedet ja pimensi maan. Avara maa särkyi saviruukun tavoin. Jumalat säikähtivät itse aiheuttamaansa vedenpaisumusta. Kuuden päivän ja seitsemän yön jälkeen tyyntyi ja vesi laski niin, että korkein vuorenhuippu ilmestyi näkyviin. Maa oli muuttunut savimaaksi. Laiva oli ajautunut Nisirin vuorelle. Utnapištim odotti Nisirin vuorella ja laski lentoon ensin kyyhkysen, joka palasi, sitten pääskysen, joka palasi, ja lopulta korpin, joka ei palannut. Utnapištim uhrasi tämän jälkeen jumalalleen. Kukaan muu kuin Utnapištim vaimoineen ei pelastunut tulvasta.

Gilgamešin vedenpaisumuskertomus muistuttaa toista sumerilaista vedenpaisumuskertomusta Ziusudrasta ja on alkujaan itsenäinen teos, joka tunnetaan akkadinkielisessä kirjallisuudessa nimellä Atrahasis. Gilgameš-eepoksessa tarinaa ei Atrahasisista poiketen kerro kaikkitietävä kertoja, vaan kertojana on vedenpaisumuksesta selviytynyt Utnapištim itse. Saman vedenpaisumuskertomuksen vastine esiintyy myös muuttuneena Raamatun Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, ja on syytä olettaa, että niin Gilgameš kuin muukin mesopotamialainen kirjallisuus on osaltaan vaikuttanut Raamatun kirjojen muotoutumiseen.

Tulkintoja

Sumerilaisen lähdemateriaalinsa tavoin Gilgameš on päällisin puolin nimihenkilön matkoista kertova seikkailukertomus, mutta eepoksella on myös filosofinen taso, kysymys ikuisen elämän ja viisauden etsimisestä. Eepoksen lopussa Gilgameš ymmärtää ihmisen osan ja tyytyy siihen. Osa eepokseen muinaisbabylonialaisella kaudella tehdyistä muutoksista on pyrkinyt nimenomaisesti tämän tason luomiseen: esimerkiksi sumerilaisissa tarinoissa Gilgamešin palvelijana esiintyvä Enkidu on muutettu Gilgamešin toveriksi ja ”veljeksi”, jotta Enkidun kuolemasta aiheutuvalle Gilgamešin surulle ja järkytykselle on saatu tehokkaampi motiivi.

Tarinallisen ja filosofisen tason lisäksi Gilgameš-eepoksella on nykytutkimuksen mukaan kolmaskin, esoteerinen taso, jonka on mahdollisesti luonut eepoksen standardiversion sommittelija Sin-leqi-unninni. Kielitieteilijä ja assyriologi Simo Parpola on tuonut julkaisuissaan esille sen, että eepoksen rakenne vastaa assyrialaisessa uskonnossa keskeistä elämänpuuta. Tällöin eepos kuvaisi päähenkilön henkistä kasvamista ja kehitystä kohti täydellisyyttä, ja yksittäiset taulut toista ja kolmatta lukuun ottamatta vastaavat elämänpuun kymmentä osaa. Viidennessä taulussa kaadettava jättiläismäinen seetri kuvaisi ensimmäisissä tauluissa pöyhkeänä ja ylimielisenä esiintyvän Gilgamešin minää, joka estää hänen tiensä kohti täydellistä ihmistä. Elämänpuun latvusta vastaava kahdestoista taulu on puolestaan eepoksen huipentuma, se viisaus, jonka Gilgameš saavutti. Myös päähenkilön nimi, joka kirjoitetaan eepoksessa yllättävästi muodossa d=GISH.GIN2.MASH, sisältää mahdollisesti esoteerisen salaisuuden, ja sen kirjoitusasun mietiskeleminen on voinut kuulua spirituaalisiin harjoituksiin. Esoteerisessa tulkinnassa eepoksen lopullinen merkitys olisi kulkenut eteenpäin suullisena ja huolellisesti varjeltuna, salaisena opetuksena. Eri tulkinnat eepoksen tarkoituksesta eivät sulje toisiaan pois.

Lähteet

• Gilgameš. Armas Salonen, WSOY 1980. ISBN 951-0-06945-0.
• Jaakko Hämeen-Anttila (suom.): Gilgamesh: Kertomus ikuisen elämän etsimisestä. Helsinki: Basam Books, 2000. ISBN 952-9842-34-1

Kirjallisuutta

• George, Andrew R.: The Babylonian Gilgamesh Epic. Introduction, Critical Edition and Cuneiform texts. Vol. I−II. Oxford University Press 2003.
• Hämeen-Anttila, Jaakko (suom.): Gilgamesh: Kertomus ikuisen elämän etsimisestä. Helsinki: Basam Books, 2000. ISBN 952-9842-34-1 Teoksen verkkoversio.
• Parpola, Simo (toim.): The Standard Babylonian Epic pf Gilgamesh. State Archives of Assyria Cuneiform Texts 1, 1997.
• Salonen, Armas (suom.): Gilgamesh-eepos. Maailman vanhin sankaritaru. WSOY, Helsinki 1943.
• Salonen, Armas (suom.): Gilgameš. Maailman vanhin sankaritaru. WSOY, Porvoo – Helsinki – Juva 1980. Uusi suomennos.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gilgameš Wikimedia Commonsissa