Kinžal
Kinžal-ohjuksen ominaisuudet
Lähteet: Center for Strategic and International Studies[2], RedStar[3]. |
H-47M2 Kinžal (ven. Х-47М2 «Кинжал», tikari, Nato-raportointinimi Killjoy) on venäläinen, lentokoneesta laukaistava ballistinen ohjus, jonka nopeus voi olla jopa Mach 10. Kinžalin ilmoitettu kantama on 1 500–2 000 kilometriä, ja sillä on 480 kilogramman ydin- tai tavanomainen hyötykuorma.[2] Se on kehitetty maasta laukaistavasta Iskander 9M273 -ohjuksesta,[4] joka pystyy muuttamaan lentokorkeuttaan ja suuntaansa lennon aikana, jolloin sen lentoreittiä ei voi ennustaa.[5]
Venäjän ilmavoimat otti aseen käyttöön joulukuussa 2017.[6]
Manöverointi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1. maaliskuuta 2018 Venäjän presidentti Vladimir Putin piti kaksi tuntia kestäneen Kansakunnan tila -puheen, jossa hän sanoi: "Hypersoonisella nopeudella, 10 kertaa ääntä nopeammin, lentävä ohjus manöveroi lentoratansa kaikissa vaiheissa, minkä ansiosta se pystyy myös voittamaan kaikki nykyiset ja, uskoakseni, odotettavissa olevat ilmatorjunta- ja ohjuspuolustusjärjestelmät ja toimittamaan ydin- ja tavanomaisia taistelukärkiä yli 2000 kilometrin etäisyydelle. Nimitimme tämän järjestelmän Kinžaliksi (tikari)."[7]
Näin ollen on esitetty, että koska ohjus laukaistaan MiG-31M:n ilmatorjunnalta välttymiseksi 12 000 metrin - 15 000 metrin korkeudesta, se ei olisi varsinaisesti risteilyohjus, vaan ballistinen ohjus, minkä lennon ensimmäisen vaiheen muodostaa MiG-31M:n enintään noin 3000 km/h lentonopeus, mihin tulee vielä laukaisussa lisäksi ohjuksen lisänopeus.lähde?
Lähes kaikki ballistiset ohjukset saavuttavat hypersoonisen nopeuden (runsaat 5 Mach ).[2] Kinžal saavuttaa hypersoonisen, eli moninkertaisen äänen nopeuden laukaisun jälkeen. Ohjuksen on kerrottu saavuttavan 5–10 machin nopeuden, eli enimmillään jopa yli 12 000 kilometrin tuntivauhdin.[8]
Tass kertoi heinäkuussa 2018, että Kinžalin kantamaa on syytä tarkastella sitä kuljettavan lentokoneen taistelusäteen kanssa. MiG-31K:lla yhteenlaskettu kantama on yli 2000 km ja Tu-23M:llä noin 3000 km.[6][9]
MiG-31K voi kantaa yhden ohjuksen, Tupolev Tu-22 neljä ohjusta ja Tupolev Tu-160 kahdeksan ohjusta.[10]
Ukrainan sodassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]18. maaliskuuta 2022 kerrottiin ensimmäisen kerran Kinžalin käytöstä Ukrainan sodassa. Venäjän puolustusministeriö ilmoitti tuhonneensa suuren maanalaisen ammusvaraston Länsi-Ukrainan Ivano-Frankivskin alueella.[2][11][12] Ukrainan asevoimat vahvisti iskun ammusvarastoon, mutta ei tiennyt, oliko kyseessä Kinžal.[13]
Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigun mukaan ohjusta on 22. elokuuta 2022 mennessä käytetty kolme kertaa.[14][15][16]
Toukokuussa 2023 Venäjän teki ilmaiskuja Kiovaa vastaan, mahdollisena tarkoituksenaan tuhota kaupunkiin tuotu yhdysvaltalainen Patriot-ilmatorjuntajärjestelmä tai kerätä siitä tiedustelutietoa.lähde?
Toukokuussa 2023 uutistoimisto Tass kertoi nimeltä mainitsematonta lähdettä lainaten, että Patriot-ohjuksilla on mahdoton torjua hypersoonista Kinžalia.[4] 4. toukokuuta 2023 Ukrainan ilmapuolustus väitti pudottaneensa lähes ehjänä hypersoonisen ohjuksen lähellä Kiovaa.[17] 5 päivää myöhemmin Yhdysvaltain puolustusministeriön lehdistösihteeri vahvisti asian. Alasampumisessa käytettiin lukuisia Patriot-ohjuksia, jotka oli laukaistu useista paikoista.[18][19] 16. toukokuuta Ukraina väitti pudottaneensa 6 hypersoonista ohjusta yhden yön aikana.[20][21][22] Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigun mukaan määrä oli kolme kertaa suurempi kuin ohjuksia on edes käytetty. "He sekoittavat ohjukset aina. Tämän vuoksi he eivät niihin osu."[23][24] Yhdysvallat vahvisti Patriot-järjestelmän vaurioituneen.[25]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ https://rg.ru/2023/09/04/konstruktory-smogli-adaptirovat-giperzvukovoj-kinzhal-k-bombardirovshchiku-su-34.html
- ↑ a b c d Kh-47M2 Kinzhal Missile Threat, Center for Strategic and International Studies. 27.3.2018, päivitys 19.3.2022.
- ↑ Air-launched ballistic missile Kh-47M2 “Kinzhal” © 2023. RedStar. Arkistoitu
- ↑ a b What we know about Kinzhal hypersonic missile 16.5.2023. Tass. Arkistoitu
- ↑ Hambling, David: The Truth About Russia’s ‘Hypersonic’ Kinzhal Missiles 5.5.2023. Popular Mechanics. Arkistoitu
- ↑ a b 9M730 Kinzhal - Dagger / Product 75 / Product 715 Globalsecurity.org. Päivitys 19.5.2023.
- ↑ Presidential Address to the Federal Assembly (hakusana: Kinzhal) 1.3.2018. President of Russia. Arkistoitu,
- Kokkonen, Yrjö & Pöntinen, Pirkko: Yle seurasi Putinin puhetta: Venäjä kehittää uusia ydinaseita – miehittämättömiä sukelluslaitteita, ydinvoimalla lentävä risteilyohjus 1.3.2018. Yle.
- ↑ Himanen, Jari: Venäjä ilmoitti käyttäneensä "ihmeasettaan" ensimmäistä kertaa Ukrainassa – tästä siinä on kyse 21.3.2022. Iltalehti. Viitattu 22.3.2022.
- ↑ Lähde: "Kinzhalin" kantama kasvaa 1000 km Tu-22M3-pommikoneen myötä 18.7.2018. Tass. Arkistoitu (venäjäksi).
- ↑ Grubrina, Anastasia: Tämä on historiallinen tapahtuma! Ukrainalaisten alas ampumien Kinzhal-ohjusten ominaisuudet 16.5.2023. vikna.tv. Arkistoitu (venäjäksi).
- ↑ Russian Defence Ministry: State news agency confirms use of hypersonic missile in Ukraine 19.3.2022. Daily Mail (Youtube).
- ↑ Vaittinen, Hanna: Tällä videolla Venäjän mukaan näkyy hypersoonisen ohjuksen isku – näin Putinin ihannoimat, "pysäyttämättömät" aseet toimivat 19.3.2022. MTV Uutiset.
- ↑ Hema, Mikhail: Ukrainan ilmapuolustus ampui alas 6 Kinzhalia yön aikana: mitä paljon kehutusta venäläisohjuksesta tiedetään? 16.5.2023. 24tv.ua. Arkistoitu (ukrainaksi).,
- Kravets, Roman & Romanjuk, Roman: Ukrainan asevoimat vahvisti ohjusiskun Ivano-Frankivskin alueella, mutta ei tiennyt, oliko kyseessä "Kinzhal"-ohjus 19.3.2022. Ukrainska Pravda. Arkistoitu (ukrainaksi).
- ↑ https://www.youtube.com/watch?v=R-Cfv-X7cZk
- ↑ https://www.jpost.com/international/article-715182
- ↑ https://tass.com/defense/1496419
- ↑ Summanen, Kasperi: USA:n Patriotin väitetään torjuneen Venäjän ”superohjus” Kinzhalin Ukrainassa 5.5.2023. Verkkouutiset.
- ↑ Turner, Grant: Russia’s Hypersonic Defeat. Or Was It? 2.6.2023. Center for European Policy Analysis. Arkistoitu
- ↑ Bertrand, Natasha & Liebermann, Oren: Russia tried to destroy US-made Patriot system in Ukraine, officials say 12.5.2023. CNN. Arkistoitu
- ↑ https://www.reuters.com/world/europe/air-defence-systems-repelling-attacks-ukraine-early-tuesday-officials-2023-05-16/
- ↑ https://www.economist.com/europe/2023/06/13/how-kyiv-fended-off-a-russian-missile-blitz-in-may
- ↑ https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009593187.html
- ↑ https://english.pravda.ru/news/world/156626-kinzhal_shot_down/
- ↑ https://www.globalsecurity.org/wmd/library/news/ukraine/2023/05/ukraine-230516-sputnik01.htm
- ↑ https://www.usnews.com/news/world/articles/2023-05-16/patriot-missile-defense-system-in-ukraine-likely-damaged-us-sources
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lavikainen, Jyri: Strengthening Russia’s Nuclear Forces in the Arctic: The Case of the Kinzhal Missile Csis.org. 14.9.2021. Viitattu 21.3.2022.
- Saarinen, Olli: Kilpavarustelua hypervaihteella: uuden sukupolven yliääniaseita kehitetään ympäri maailmaa The Ulkopolitist. 1.6.2020. Arkistoitu Viitattu 21.3.2022.