Prolegomena
Prolegomena eli johdatus mihin tahansa metafysiikkaan, joka vastaisuudessa voi käydä tieteestä (saks. Prolegomena zu einer Jeden Künftigen Metaphysik) on Immanuel Kantin filosofinen teos, joka julkaistiin vuonna 1783, kaksi vuotta Puhtaan järjen kritiikin ensimmäisen painoksen jälkeen. Sen tavoitteena oli toimia yhteenvetona Kritiikille ja selventää sen epäselviksi jääneitä kohtia.
Prolegomena sisältää yleiskatsauksen Kritiikin tärkeimmistä väittämistä ja puolustaa niitä, joskus käyttäen argumentteja joita Kant ei ollut käyttänyt Kritiikissä. Kant luonnehti Prolegomenassa käyttämäänsä helpommin lähestyttävää lähestymistapaa "analyyttiseksi", vastakohtana Kritiikin "synteettiselle" mielen kykyjen ja niiden prinsiippien vaiheittaiselle tutkimukselle.
Teos on tarkoitettu myös polemiikiksi. Kant oli pettynyt Kritiikin saamasta vaisusta vastaanotosta, ja painotti uudessa teoksessaan toistuvasti hänen kriittisen hankkeensa välttämättömyyttä koko metafysiikan olemassaololle tieteenä. Kant kysyi teoksen esipuheessa, "onko sellainen asia kuin metafysiikka lainkaan mahdollinen?" Kirjan liitteessä kumotaan eräs Kriitikin saama epäsuotuisa arvostelu yksityiskohtaisesti.
Kirjallisuutta suomeksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kant, Immanuel: Prolegomena, eli, Johdatus mihin tahansa metafysiikkaan, joka vastaisuudessa voi käydä tieteestä. ((Prolegomena zu einer jeden künftigen Metaphysik, 1783.) Suomentanut ja selitykset laatinut Vesa Oittinen. 2. painos 2005) Helsinki: Gaudeamus, 1997. ISBN 951-662-659-9
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Immanuel Kant: Prolegomena to Any Future Metaphysics (Arkistoitu – Internet Archive), käännös James Fieser, perustuen Paul Carusin vuoden 1902 käännökseen. (englanniksi)
- Jussi Kotkavirta: Kantin Prolegomena, eli vaikeus popularisoida filosofiaa. Niin & näin 1/1998.
- Kimmo Jylhämö: Vesa Oittisen haastattelu. Niin & näin 1/1998.
- Vesa Oittinen: Filosofinen tieto - onkohan sitä sittenkään? Niin & näin 1/1998.
- S. Albert Kivinen: ”Kyllähän sitä Kantia on kumota yritetty, mutta...” Helsingin Sanomat 22.3.1998.