Download Full Version ebookmass - Visit ebookmass.

com

Absolute Beginner’s Guide to Algorithms: A

Practical Introduction to Data Structures and
Algorithms in JavaScript (for True Epub) Kirupa
Chinnathambi
https://ebookmass.com/product/absolute-beginners-guide-to-
algorithms-a-practical-introduction-to-data-structures-and-
algorithms-in-javascript-for-true-epub-kirupa-chinnathambi/

OR CLICK HERE

DOWLOAD NOW

Discover More Ebook - Explore Now at ebookmass.com

 Instant digital products (PDF, ePub, MOBI) ready for you
Download now and discover formats that fit your needs...

Absolute Beginner's Guide to Algorithms: A Practical

Introduction to Data Structures and Algorithms in
JavaScript Kirupa Chinnathambi
https://ebookmass.com/product/absolute-beginners-guide-to-algorithms-
a-practical-introduction-to-data-structures-and-algorithms-in-
javascript-kirupa-chinnathambi/
ebookmass.com

Data Structures and Algorithms in C++ 2nd Edition

https://ebookmass.com/product/data-structures-and-algorithms-in-c-2nd-
edition/

ebookmass.com

Introduction to algorithms for data mining and machine

learning Yang

https://ebookmass.com/product/introduction-to-algorithms-for-data-
mining-and-machine-learning-yang/

ebookmass.com

The Art of Avoiding Your Werewolf (Wildwood Book 1) Lola

Glass

https://ebookmass.com/product/the-art-of-avoiding-your-werewolf-
wildwood-book-1-lola-glass/

ebookmass.com
Mcgraw-hill education 5 teas practice tests, Fourth
Edition Kathy Zahler

https://ebookmass.com/product/mcgraw-hill-education-5-teas-practice-
tests-fourth-edition-kathy-zahler/

ebookmass.com

Laughter and Power in the Twelfth Century Peter J.A. Jones

https://ebookmass.com/product/laughter-and-power-in-the-twelfth-
century-peter-j-a-jones/

ebookmass.com

Life on Our Planet Tom Fletcher

https://ebookmass.com/product/life-on-our-planet-tom-fletcher/

ebookmass.com

The Surgeon Karl Hill

https://ebookmass.com/product/the-surgeon-karl-hill/

ebookmass.com

Robert Mugabe and the Will to Power in an African

Postcolony 1st Edition William J. Mpofu

https://ebookmass.com/product/robert-mugabe-and-the-will-to-power-in-
an-african-postcolony-1st-edition-william-j-mpofu/

ebookmass.com
Core Curriculum for Transplant Nurses 2nd Edition, (Ebook
PDF)

https://ebookmass.com/product/core-curriculum-for-transplant-
nurses-2nd-edition-ebook-pdf/

ebookmass.com
About This eBook

ePUB is an open, industry-standard format for eBooks. However,

support of ePUB and its many features varies across reading devices
and applications. Use your device or app settings to customize the
presentation to your liking. Settings that you can customize often
include font, font size, single or double column, landscape or portrait
mode, and figures that you can click or tap to enlarge. For additional
information about the settings and features on your reading device
or app, visit the device manufacturer’s Web site.

Many titles include programming code or configuration examples. To

optimize the presentation of these elements, view the eBook in
single-column, landscape mode and adjust the font size to the
smallest setting. In addition to presenting code and configurations in
the reflowable text format, we have included images of the code
that mimic the presentation found in the print book; therefore,
where the reflowable format may compromise the presentation of
the code listing, you will see a “Click here to view code image” link.
Click the link to view the print-fidelity code image. To return to the
previous page viewed, click the Back button on your device or app.
Absolute Beginner’s Guide to
Algorithms
A Practical Introduction to Data Structures and Algorithms in
JavaScript

Kirupa Chinnathambi
Absolute Beginner’s Guide to Algorithms

Many of the designations used by manufacturers and sellers to

distinguish their products are claimed as trademarks. Where those
designations appear in this book, and the publisher was aware of a
trademark claim, the designations have been printed with initial
capital letters or in all capitals.

The author and publisher have taken care in the preparation of this
book, but make no expressed or implied warranty of any kind and
assume no responsibility for errors or omissions. No liability is
assumed for incidental or consequential damages in connection with
or arising out of the use of the information or programs contained
herein.

For information about buying this title in bulk quantities, or for

special sales opportunities (which may include electronic versions;
custom cover designs; and content particular to your business,
training goals, marketing focus, or branding interests), please
contact our corporate sales department at
corpsales@pearsoned.com or (800) 382-3419.

For government sales inquiries, please contact

governmentsales@pearsoned.com.
For questions about sales outside the U.S., please contact
intlcs@pearson.com.

Visit us on the Web: informit.com

Library of Congress Control Number: 2023947403

Copyright © 2024 Pearson Education, Inc.

Hoboken, NJ

Cover image: Rozdesign/Shutterstock

All rights reserved. This publication is protected by copyright, and

permission must be obtained from the publisher prior to any
prohibited reproduction, storage in a retrieval system, or
transmission in any form or by any means, electronic, mechanical,
photocopying, recording, or likewise. For information regarding
permissions, request forms and the appropriate contacts within the
Pearson Education Global Rights & Permissions Department, please
visit www.pearson.com/permissions.

ISBN-13: 978-0-13-822229-1

ISBN-10: 0-13-822229-0

$PrintCode
Pearson’s Commitment to Diversity, Equity,
and Inclusion

Pearson is dedicated to creating bias-free content that reflects the

diversity of all learners. We embrace the many dimensions of
diversity, including but not limited to race, ethnicity, gender,
socioeconomic status, ability, age, sexual orientation, and religious
or political beliefs.

Education is a powerful force for equity and change in our world. It

has the potential to deliver opportunities that improve lives and
enable economic mobility. As we work with authors to create content
for every product and service, we acknowledge our responsibility to
demonstrate inclusivity and incorporate diverse scholarship so that
everyone can achieve their potential through learning. As the world’s
leading learning company, we have a duty to help drive change and
live up to our purpose to help more people create a better life for
themselves and to create a better world.

Our ambition is to purposefully contribute to a world where:

Everyone has an equitable and lifelong opportunity to succeed

through learning.
Our educational products and services are inclusive and represent
the rich diversity of learners.
 Our educational content accurately reflects the histories and
experiences of the learners we serve.
Our educational content prompts deeper discussions with learners
and motivates them to expand their own learning (and
worldview).

While we work hard to present unbiased content, we want to hear

from you about any concerns or needs with this Pearson product so
that we can investigate and address them.

Please contact us with concerns about any potential bias at

https://www.pearson.com/report-bias.html.

Register your copy of Absolute Beginner’s Guide to Algorithms

on the InformIT site for convenient access to updates and/or
corrections as they become available. To start the registration
process, go to informit.com/register and log in or create an account.
Enter the product ISBN (9780138222291) and click Submit. Look
on the Registered Products tab for an Access Bonus Content link
next to this product, and follow that link to access any available
bonus materials. If you would like to be notified of exclusive offers
on new editions and updates, please check the box to receive email
from us.
Figure Credits

FM – Chapter 25: Cute Little Chicks, Rozdesign/Shutterstock

Chapter 1: Portrait of adorable raccoon isolated on white
background, sonsedskaya/123RF
Chapter 2: Happy smiley emoji Vector, MaxxGraphic/Shutterstock
FIG04-13, FIG23-01: Cassius Marcellus Coolidge
FIG05-01, FIG09-23, FIG14-04, FIG16-18, FIG19-26, FIG19-27:
Microsoft
FIG07-01: Used with permission from Randall Munroe (xcdc)
granted by The Gernert Company
Chapter 7, 10, FIG15-01: chick hitching out of an egg, Shahena
z/Shutterstock
FIG10-01: Atlassian
FIG10-29: Notion Labs, Inc.
FIG12-24: Apple, Inc.
FIG12-25: The New York Times Company
FIG12-01, FIG12-22, FIG12-23: Google, Inc.
FIG25-01: Winsor McCay
Contents at a Glance

Part I Data Structures

1 Introduction to Data Structures
2 Big-O Notation and Complexity Analysis
3 Arrays
4 Linked List
5 Stacks
6 Queues
7 Trees
8 Binary Trees
9 Binary Search Trees
10 Heaps
11 Hashtable (aka Hashmap or Dictionary)
12 Trie (aka Prefix Tree)
13 Graphs
Part II Algorithms
14 Introduction to Recursion
15 Fibonacci and Going Beyond Recursion
16 Towers of Hanoi
17 Search Algorithms and Linear Search
18 Faster Searching with Binary Search
19 Binary Tree Traversal
20 Depth-First Search (DFS) and Breadth-First Search (BFS)
21 Quicksort
22 Bubblesort
23 Insertion Sort
24 Selection Sort
25 Mergesort
26 Conclusion
Index
Table of Contents

I Data Structures
1 Introduction to Data Structures
Right Tool for the Right Job
Back to Data Structures
Conclusion
Some Additional Resources
2 Big-O Notation and Complexity Analysis
It’s Example Time
It’s Big-O Notation Time!
Conclusion
Some Additional Resources
3 Arrays
What Is an Array?
Adding an Item
Deleting an Item
Searching for an Item
Accessing an Item
Array Implementation / Use Cases
Arrays and Memory
Performance Considerations
Access
Insertion
 Deletion
Searching
Conclusion
Some Additional Resources
4 Linked Lists
Meet the Linked List
Finding a Value
Adding Nodes
Deleting a Node
Linked List: Time and Space Complexity
Deeper Look at the Running Time
Space Complexity
Linked List Variations
Singly Linked List
Doubly Linked List
Circular Linked List
Skip List
Implementation
Conclusion
Some Additional Resources
5 Stacks
Meet the Stack
A JavaScript Implementation
Stacks: Time and Space Complexity
 Runtime Performance
Memory Performance
Conclusion
Some Additional Resources
6 Queues
Meet the Queue
A JavaScript Implementation
Queues: Time and Space Complexity
Runtime Performance
Memory Performance
Conclusion
Some Additional Resources
7 Trees
Trees 101
Height and Depth
Conclusion
Some Additional Resources
8 Binary Trees
Meet the Binary Tree
Rules Explained
Binary Tree Variants
What about Adding, Removing, and Finding
Nodes?
A Simple Binary Tree Implementation
 Conclusion
Some Additional Resources
9 Binary Search Trees
It’s Just a Data Structure
Adding Nodes
Removing Nodes
Implementing a Binary Search Tree
Performance and Memory Characteristics
Conclusion
Some Additional Resources
10 Heaps
Meet the Heap
Common Heap Operations
Heap Implementation
Heaps as Arrays
The Code
Performance Characteristics
Removing the Root Node
Inserting an Item
Performance Summary
Conclusion
Some Additional Resources
11 Hashtable (aka Hashmap or Dictionary)
A Very Efficient Robot
 From Robots to Hashing Functions
From Hashing Functions to Hashtables
Adding Items to Our Hashtable
Reading Items from Our Hashtable
JavaScript Implementation/Usage
Dealing with Collisions
Performance and Memory
Conclusion
Some Additional Resources
12 Trie (aka Prefix Tree)
What Is a Trie?
Inserting Words
Finding Items
Deleting Items
Diving Deeper into Tries
Many More Examples Abound!
Implementation Time
Performance
Conclusion
Some Additional Resources
13 Graphs
What Is a Graph?
Graph Implementation
Representing Nodes
 The Code
Conclusion
Some Additional Resources
II Algorithms
14 Introduction to Recursion
Our Giant Cookie Problem
Recursion in Programming
Recursive Function Call
Terminating Condition
Conclusion
Some Additional Resources
15 Fibonacci and Going Beyond Recursion
Recursively Solving the Fibonacci Sequence
Recursion with Memoization
Taking an Iteration-Based Approach
Going Deeper on the Speed
Conclusion
Some Additional Resources
16 Towers of Hanoi
How Towers of Hanoi Is Played
The Single Disk Case
It’s Two Disk Time
Three Disks
The Algorithm
 The Code Solution
Check Out the Recursiveness!
It’s Math Time
Conclusion
Some Additional Resources
17 Search Algorithms and Linear Search
Linear Search
Linear Search at Work
JavaScript Implementation
Runtime Characteristics
Conclusion
Some Additional Resources
18 Faster Searching with Binary Search
Binary Search in Action
Sorted Items Only, Please
Dealing with the Middle Element
Dividing FTW!
The JavaScript Implementation
Iterative Approach
Recursive Approach
Example of the Code at Work
Runtime Performance
Conclusion
Some Additional Resources
19 Binary Tree Traversal
Breadth-First Traversal
Depth-First Traversal
Implementing Our Traversal Approaches
Node Exploration in the Breadth-First Approach
Node Exploration in the Depth-First Approach
Looking at the Code
Performance of Our Traversal Approaches
Conclusion
Some Additional Resources
20 Depth-First Search (DFS) and Breadth-First Search
(BFS)
A Tale of Two Exploration Approaches
Depth-First Search Overview
Breadth-First Search Overview
Yes, They Are Different!
It’s Example Time
Exploring with DFS
Exploring with BFS
When to Use DFS? When to Use BFS?
A JavaScript Implementation
Using the Code
Implementation Detail
Performance Details
 Conclusion
Some Additional Resources
21 Quicksort
A Look at How Quicksort Works
A Simple Look
Another Simple Look
It’s Implementation Time
Performance Characteristics
Time Complexity
Space Complexity
Stability
Conclusion
Some Additional Resources
22 Bubblesort
How Bubblesort Works
Walkthrough
The Code
Conclusion
Some Additional Resources
23 Insertion Sort
How Insertion Sort Works
One More Example
Algorithm Overview and Implementation
Performance Analysis
 Conclusion
Some Additional Resources
24 Selection Sort
Selection Sort Walkthrough
Algorithm Deep Dive
The JavaScript Implementation
Conclusion
Some Additional Resources
25 Mergesort
How Mergesort Works
Mergesort: The Algorithm Details
Looking at the Code
Conclusion
Some Additional Resources
26 Conclusion
Index
Acknowledgments

As I found out, getting a book like this out the door is no small feat.
It involves a bunch of people in front of (and behind) the camera
who work tirelessly to turn my ramblings into the beautiful pages
that you are about to see. To everyone at Pearson who made this
possible, thank you!

With that said, there are a few people I’d like to explicitly call out.
First, I’d like to thank Kim Spenceley for making this book possible,
Chris Zahn for meticulously ensuring everything is human-readable,
Carol Lallier for her excellent copyediting, and Loretta Yates for
helping make the connections that made all of this happen years
ago. The technical content of this book has been reviewed in great
detail by my long-time collaborators Cheng Lou and Ashwin Raghav.

Lastly, I’d like to thank my parents for having always encouraged me

to pursue creative hobbies like painting, writing, playing video
games, and writing code. I wouldn’t be half the rugged indoorsman I
am today without their support
Dedication

To my wife, Meena!

(For her support and timely insights throughout this book!)

About the Author

Kirupa Chinnathambi has spent most of his life teaching others to

love web development as much as he does. He founded KIRUPA,
one of the Web’s most popular free web development education
resources, serving 210,000+ registered members. Now a product
manager at Google, he has authored several books, including
Learning React. He holds a B.S. in computer science from MIT.
Tech Editors

Cheng Lou is a software engineer who has worked on various

projects, such as ReactJS, Meta Messenger and ReScript. He’s been
passionate about graphics and general programming since the early
Flash days, and is eager to keep its spirit alive.

Personal site: chenglou.me

Twitter / X: twitter.com/_chenglou

Aswhin Raghav serves as the Engineering lead for Project IDX at

Google. He’s also to blame for those pesky Firebase APIs. He’s been
building software and software teams for two decades at Twitter,
Zynga, Thoughtworks, and Intel. He considers himself a specialist at
building developer tools and facing the wrath of unhappy developers
around the world. He lives with his wife and two kids.

Personal site: ashwinraghav.me

Twitter / X: twitter.com/ashwinraghav
Part I

Data Structures
1

Introduction to Data Structures

Programming is all about taking data and manipulating it in all sorts

of interesting ways. Now, depending on what we are doing, our data
needs to be represented in a form that makes it easy for us to
actually use. This form is better known as a data structure. As we
will see shortly, data structures give the data we are dealing with a
heavy dose of organization and scaffolding. This makes manipulating
our data easier and (often) more efficient. In the following sections,
we find out how that is possible!

Onward!

Right Tool for the Right Job

To better understand the importance of data structures, let’s look at

an example. Here is the setup. We have a bunch of tools and related
gadgets (Figure 1-1).
FIGURE 1-1

Tools, tools, tools

What we want to do is store these tools for easy access later. One
solution is to simply throw all of the tools in a giant cardboard box
and call it a day (Figure 1-2).
FIGURE 1-2

Tools, meet box!

If we want to find a particular tool, we can rummage through our

box to find what we are looking for. If what we are looking for
happens to be buried deep in the bottom of our box, that’s cool.
With enough rummaging (Figure 1-3)—and possibly shaking the box
a few times—we will eventually succeed.
FIGURE 1-3

A rummager!

Now, there is a different approach we can take. Instead of throwing

things into a box, we could store them in something that allows for
better organization. We could store all of these tools in a toolbox
(Figure 1-4).

FIGURE 1-4

Our metaphorical toolbox

A toolbox is like the Marie Kondo of the DIY world, with its neat
compartments and organized bliss. Sure, it might take a smidge
more effort to stow things away initially, but that’s the price we pay
for future tool-hunting convenience. No more digging through the
toolbox like a raccoon on a midnight snack raid.

We have just seen two ways to solve our problem of storing our
tools. If we had to summarize both approaches, it would look as
follows:

Storing Tools in a Cardboard Box

Adding items is very fast. We just drop them in there. Life is
good.
Finding items is slow. If what we are looking for happens to be
at the top, we can easily access it. If what we are looking for
happens to be at the bottom, we’ll have to rummage through
almost all of the items.
Removing items is slow as well. It has the same challenges as
finding items. Things at the top can be removed easily. Things
at the bottom may require some extra wiggling and untangling
to safely get out.
Storing Tools in a Toolbox
Adding items to our box is slow. There are different
compartments for different tools, so we need to ensure the
right tool goes into the right location.
Finding items is fast. We go to the appropriate compartment
and pick the tool from there.
Removing items is fast as well. Because the tools are organized
in a good location, we can retrieve them without any fuss.

What we can see is that both our cardboard box and toolbox are
good for some situations and bad for other situations. There is no
universally right answer. If all we care about is storing our tools and
never really looking at them again, stashing them in a cardboard box
is the right choice. If we will be frequently accessing our tools,
storing them in the toolbox is more appropriate.

Back to Data Structures

When it comes to programming and computers, deciding which data

structure to use is similar to deciding whether to store our tools in a
cardboard box or a toolbox. Every data structure we will encounter is
good for some situations and bad for other situations (Figure 1-5).
FIGURE 1-5

A good fit in this case

Knowing which data structure to use and when is an important part

of being an effective developer, and the data structures we need to
deeply familiarize ourselves with are
 Arrays
Linked lists
Stacks
Queues
Introduction to trees
Binary trees
Binary search trees
Heap data structure
Hashtable (aka hashmap or dictionary)
Trie (aka prefix tree)

Conclusion

Over the next many chapters, we’ll learn more about what each data
structure is good at and, more important, what types of operations
each is not very good at. By the end of it, you and I will have
created a mental map connecting the right data structure to the
right programming situation we are trying to address.

Some Additional Resources

Ask a question: https://forum.kirupa.com

Errors/Known issues: https://bit.ly/algorithms_errata
Source repository: https://bit.ly/algorithms_source
2

Big-O Notation and Complexity Analysis

When analyzing the things our code does, we are interested in two
things: time complexity and space complexity. Time complexity
refers to how much time our code takes to run, and space
complexity refers to how much additional memory our code requires.

Any code you will ever write will have a specific set of inputs that
yields particular outputs. In an ideal world, we’d want your code to
run as fast as possible and take up as little memory as possible in
doing so.

However, the real world has its quirks, and your code might decide
to take a leisurely stroll instead, depending on the size and
characteristics of its input. While you can always glance at your wall
clock to clock its performance for a specific input set, what we truly
need is way to speak about how it performs with any set of inputs.
And that’s where the Big-O notation strides onto the stage.

Onward!
It’s Example Time

To help us better understand the Big-O notation, let us look at an

example. We have some code, and our code takes a number as
input and tells us how many digits are present. If our input number
is 3415, the count of the number of digits is going to be 4 (Figure 2-
1).

FIGURE 2-1

Count of digits in a number

If our input number is 241,539, the number of digits will be 6

(Figure 2-2).
FIGURE 2-2

For larger numbers, the number of digits will be larger as well

If we had to simplify the behavior, the amount of work we do to

calculate the number of digits scales linearly (aka proportionally)
with the size of our input number (Figure 2-3).

FIGURE 2-3

The number of steps scales linearly

The larger the number we provide as the input, the more digits we
have to count through to get the final answer. The important detail
is that the number of steps in our calculation won’t grow abnormally
large (or small) with each additional digit in our number. We can
visualize this by plotting the size of our input versus the number of
steps required to get the count (Figure 2-4).
FIGURE 2-4

The amount of work scales linearly with the size of input

What we see here is a visualization of linear growth! Linear growth is

just one of many other rates of growth we will encounter.

Let’s say that we have some additional code that lets us know
whether our input number is odd or even. The way we would
calculate the oddness or evenness of a number is by just looking at
the last digit and doing a quick calculation (Figure 2-5).
Discovering Diverse Content Through
Random Scribd Documents
 Yksin voi ihminen kärsiä mitä hyvänsä, mutta kun tietää, että on
olemassa muita, jotka kärsivät saman asian takia, niin tulee oma
tuska moninkertaiseksi…

Hän alkoi hävetä tovereitaan. Jos joku kysyi häneltä, missä

puuhissa hän nykyään oli ja milloin hän aikoi mennä naimisiin, niin
hänestä tuntui, kuin hän olisi saanut puukosta. Hän punastui kuin
pahanteosta tavattu lapsi. Kuinka ihmiset aavistamattaan
saattoivatkaan olla ilkeitä ja tunkeilevia! Mitä se heitä liikutti missä
hän oli ja mitä teki? Hän vastasikin toisinaan hyvin ärtyneenä: — Ei
missään ja entäs sitten…

Hänen reipas ryhtinsä oli kadonnut, ja kuitenkaan ei hänen

ruumiinsa ollut mitenkään sairas, hänhän oli jo täysin toipunut
sairaudestaan. Mutta hän oli sielultaan sairas, hän oli nujerrettu ja
maahanlyöty niinkuin rohkea lepakko, joka on lentänyt ilmassa
huojuvaa, viuhuvaa ongenvapaa vasten ja pudonnut maahan ja
läähättää nyt pihamaalla pienet terävät hampaat irvissä, ikäänkuin
olisi halukas puremaan, tuo pieni, runneltu raukka, jolta on
katkennut toinen siipi…

Katuja kävellessään Janne oli rahapulassaan muistanut tuomari

Katajistonkin ja oli käynyt häneltä saatavaansa perimässä. Eihän se
tosin ollut kuin alun toistakymmentä markkaa, mutta olihan sekin
jotakin. Tuomari otti hänet kyllä vastaan, mutta sanoi, että hänellä ei
nyt sattunut olemaan rahaa kotonaan, ja kehoitti tulemaan joskus
toiste. Ei hän kuitenkaan toista kertaa mennyt perimään rahojansa,
sillä ei hän viitsinyt omiansa kerjätä…

Sitten muistui hänen mieleensä taiteilija Hertell ja hän lähti

tapaamaan häntä.
 Ateljeerin ovi ei ollut lukossa, ja Janne astui ovelle hiljaa
koputettuaan sisälle. Taiteilija Hertell oli puettuna kirjavaan,
silkkiseen yöpukuun ja istui suuressa nojatuolissa lähellä takkaa ja
heitteli teräaseita puiseen kattoon.

Nähtyänsä Jannen lopetti hän hetkiseksi heittelemisensä ja käski

Jannen astua sisälle. Janne tervehti taiteilijaa, mutta pysähtyi sitten
epävarmana, sillä taiteilijan katse oli tuima ja samalla levoton.

— Perälle vaan, perälle vaan, pois tieltä! — sanoi taiteilija ja alkoi

taas heitellä aseitaan kattoon. Hän oli sangen taitava, mutta monet
aseet singahtivat kuitenkin liian veltosti hänen kädestään ja
kimposivat takaisin katosta. Oli vaarallista seistä liian lähellä ovea.

— Minä tulin kysymään, tahtoisiko taiteilija maalata valmiiksi sen

»Maratonjuoksijan»? Minulla olisi nyt aikaa koska hyvänsä.

— Minkä juoksijan? — kysyi taiteilija ja katseli tylysti Jannea, joka

seisoi hämillään.

— No, sen taulun, jossa minä olin mallina ja joka ei vielä tullut
aivan valmiiksi, sen juoksijan…

— Ahaa, senkö, — sanoi taiteilija ikäänkuin havahtuen. — Ei siitä

tule enää mitään. Minä en näe värejä enkä väliin malliakaan. — Hän
haki taulun esille ja näytti sitä Jannelle. — Kas tässä se nyt on.

Janne oli horjahtaa taaksepäin, sillä niin teki hänen pahaa.

Taulussa esiintyvän alastoman miehen kasvot olivat hänen
näköisensä, ja nyt oli taiteilija heittänyt suuren ateljeeriveitsen sen
miehen rintaan.
 Mitä sinä ihmettelet? Sellainen se on. Minä koetin, tulisiko sen
rinnasta verta, mutta eipä vain tullutkaan. Se oli veretön juoksija,
kas se oli niin saamarin kevyt ja henkevä, mutta sentähden sillä
onkin maailmanrekordi.

Hän istuutui nojatuoliin ja alkoi heitellä aseita oveen.

Jannea kauhistutti. Ensinnäkin puistatti häntä nähdessään

ikäänkuin oman rintansa lävistettynä — veitsi heilui vieläkin siinä
kankaassa, — mutta ennen kaikkea kauhistutti häntä se, että hän
huomasi taiteilijan menettäneen järkensä. Hänen päänsä painui alas,
ja hän aikoi odottaa hetkeä, jolloin taiteilija nousee keräämään
aseitansa, ja poistua sanomatta mitään, mutta taiteilija huomasi
hänen aikeensa ja huusi:

— Heipä hei, Janne, sinä olet reipas ja pulska poika, heitäppäs

sinäkin, jos osaat. Katsos nyt riehuu maailmansota, eikä nyt
juokseminen auta. Minä olen niin väsynyt, niin saamarin väsynyt,
mutta minun täytyy harjoitella, täytyy, ei tästä sodasta muuten
loppua tule. Kaikki kutsuvat minua, kaikki pyytävät minua
puolellensa, sillä he tietävät minun hirvittävän taitoni. Mutta minä
olen ottanut käteni pois heistä. Katsos minä en ole vielä valmis,
mutta kun minä tästä kerran lähden, niin minä määrään itse
rauhanehdot. Ei, poikani, ei tässä nykyään tulla kuuluisaksi
juoksemalla. Taito se on, joka määrää. No, koetappas, minä opetan
sinua ilmaiseksi…

Janne palasi ovelta ja otti yhden teräväkärkisen pistimen ja heitti

sen kattoon, josta se kimposi takaisin kuin kivestä.

Taiteilija nauroi kolkosti. Janne luuli paksun takkinsa haittaavan ja

riisui sen yltään. Sitten hän käänsi paidanhihansa ylös ja valitsi
itsellensä suuren suomalaisen puukon, jota hän varmasti osaisi
käyttää paremmin, sillä olihan hän veljensä kanssa lapsena pelannut
puukkopeliä santakasassa.

Taiteilija seurasi jännittyneenä ja tarkkaavaisesti jokaista hänen

liikettään. Janne punnitsi veitsen painoa kädessään, tarttui sitten sen
terään niinkuin ennen pelissä ja heitti sen voimiensa takaa pää
edellä niin, että se teki käänteen ilmassa ja tarttui heikosti kattoon.
Hetken se siinä heilui, ja taiteilijan pää heilui samassa tahdissa.
Sitten puukko putosi raskaan, visaisen päänsä painosta lattialle.
Taiteilija remahti taas raakaan nauruun…

Janne oli masentunut, sillä hän huomasi, ettei kätensä kykene

enää mihinkään voimainponnistukseen. Hän aikoi yrittää vielä
kerran. Mutta juuri kun hän tarttui toiseen puukkoon, kävi taiteilija
äkkiä kiinni hänen käsivarteensa.

— Mitä se on? Huu, mikä siinä on? — sanoi hän ja katseli

tuijottavilla silmillään Jannen käsivarressa olevaa hirvittävää arpea.
Janne kalpeni, ikäänkuin häntä olisi lyöty teräaseella, sillä taiteilijan
katse oli niin sanomattoman kauhistunut ja inhoa kuvastava…

— Se on palanut, — sanoi Janne tuskin kuuluvasti ja ikäänkuin

anteeksi pyytäen.

— Se on hävytöntä, polttaa kätensä tuolla tavalla, kauniin kätensä!

Kuuletko sinä, se oli kaunis ja komea käsivarsi, sellaisia ei ole joka
pojalla tässä maassa. Polttaa, polttaa… mitä järkeä siinä on? Etkö
sinä tiedä, että ei ole muita syntejä kuin tyhmyys ja rumuus. Sinussa
on ne molemmat. Se on kauheata, peitä se heti, minä en voi katsella
sellaista, se on ruma, ruma… inhoittava…
 Janne koetti puolustautua ja selitti, että se oli tullut taistelussa
toisen ihmisen hengen pelastamiseksi. Hän oli tahtonut tehdä
sankariteon. Mutta taiteilija ei kuunnellut häntä, vaan kiihtyi yhä
enemmän ja soimasi Jannea sopimattomin sanoin, ikäänkuin Janne
olisi tehnyt suuren rikoksen häntä kohtaan. Janne kuunteli hetken
aikaa rauhallisena, mutta sitten alkoivat hänen huulensa värähdellä,
sillä hän oli niin hermostunut ja onneton, ja yhtäkkiä hän purskahti
itkuun. Mutta taiteilija puhui yhä vain kiihtyneemmin ja heitteli
kiivaasti aseita kattoon sekä pauhasi:

— Rumaa… tyhmää… anteeksiantamatonta typeryyttä… syntistä…

Hetken itkettyään Janne rauhoittui ja puki takin päällensä. Hän

huomasi olevansa tekemisissä vaarallisen mielipuolen kanssa.
Häneen oli aluksi moite koskenut niin kipeästi, sillä hän ei ollut tullut
ajatelleeksi, että sen lausui mielipuoli. Mutta kun häntä oli moitittu
juuri siitä, mikä oli hänen onnettomuutensa syy, oli hän hetkiseksi
tullut heikoksi, hänenkin kärsimyksillään täytyi olla rajansa… Mitään
sanomatta hän hiipi ulos ateljeerista ja jätti onnettoman taiteilijan
yksikseen heittelemään aseitaan ja lopettamaan maailmansotaa…

Astellessaan alas korkeita portaita tuntui hänestä, ikäänkuin hänen

olisi joka askeleella tullut helpompi olla. Hänen tarmonsa ja tahtonsa
terästyi. Hän oli nähnyt vielä suuremman onnettomuuden kuin
hänen omansa olikaan ja hän tunsi itsensä sanomattoman
onnelliseksi, että hänellä kuitenkin vielä oli tallella järkensä valo…

Mikä kova kohtalo olikaan saattanut hänet näkemään niin paljon

rumaa. Siinäkin oli taas juoppouden ja huonon elämän lahjakas,
sivistynyt uhri… Häntä oli aina peloittanut tuo taiteilijan ainainen
juominen, ja nyt hän oli nähnyt sen juomisen kauheat hedelmät…
 Mitä alemmaksi hän tuli, sitä enemmän heräsi hänen tarmonsa, ja
hän päätti miehen tavoin kantaa onnettomuutensa. Päästyään
kadulle raittiiseen ilmaan hän tunsi riemukseen, että hänellä täytyi
sittenkin olla tulevaisuutta…
XV

Martta Hagen oli taaskin ollut tuomari Katajiston luona. Heillä oli
ollut ensin suuren onnen hetkiä, jotka kuitenkin olivat päättyneet
suureen riitaan, kuten tavallisesti. Martta oli taaskin vaatinut liiaksi
rahoja. Tuomari oli ponnistellut vastaan minkä oli voinut, mutta
vihdoin oli Martta, ovelasti kyllä, pukenut päällysvaatteet ylleen,
tekeytynyt ystävälliseksi ja vihdoin sopivalla hetkellä siepannut
hänen lompakkonsa tuolinselustalla riippuvan takin taskusta. Sitten
hän oli livahtanut ulos ja hävinnyt ensimäisellä autolla.

Eihän hänen auttanut juosta paitahihasillaan Martan perässä

taikka huutaa hänen jälkeensä tai vihdoin turvautua kadulla olevaan
poliisiin, sillä tiesiväthän kaikki, että Martta oli olevinaan hänen
morsiamensa eli rakastettunsa, kuinka sitä nyt vain tahtoi sanoa…

Hän istui sohvalla ja poltteli hyvää sikaria rauhoittaakseen

kiihtyneitä hermojaan ja koetti muistella mitä kaikkea hänellä
mahtoikaan olla siinä lompakossaan. Lopullista rahasummaa ei hän
aivan varmuudella muistanut, mutta kyllä siinä oli ainakin
kolmesataa markkaa. Mutta sitten hän muisti kauhuksensa, että siinä
oli myöskin eräs tärkeä vekselilomake, johon eräs hänen toverinsa oli
kirjoittanut nimensä, ja sitä paperia hän tarvitsi huomenna. Jos hän
nyt ei saisi sitä takaisin, niin vekseli menisi protestiin, sillä tämä
toveri oli matkustanut asioissaan maaseudulle eikä hänen nimeänsä
näin ollen voinut saada uuteenkaan paperiin, ja kokonaan lunastaa
sitä vekseliä ei hän näin yhtäkkiä voinut. Hän hermostui vallan
pahanpäiväisesti.

Nytkö sen suuren, jo kauan kauhulla odotetun asian piti tapahtua,

ja tällä tavalla? Velalla hän oli aluksi lukenut, ja vaikka hän
alkuaikoina oli ollutkin hyvin säästäväinen ja ahkera, oli velka
kuitenkin pikkuhiljaa kasvanut. Ja kun se oli noussut vissiin
summaan, tarvittiin sen hoitamiseen jokseenkin paljon käteistä
rahaa. Velalla lukemisesta oli sekin vaara, että kun lukuaikana täytyi
ottaa velkaa korkojenkin maksamiseen, niin velka kasvoi
suhdattomasti eli korkoa korolle…

Opintoaikansa viimeisinä vuosina olivat hänen menonsakin

huomattavasti suurentuneet, sillä hänen vaatimuksensa olivat
ikäänkuin itsestänsä kasvaneet, ja sitten hän oli yhä useammin ja
useammin alkanut istua ulkona ravintoloissa, ja sellaiset pienet
juridiset istunnot saattoivat toisinaan maksaa sievoisia summia.

Valmiiksi tultuaan hän oli kyllä heti ruvennut ansaitsemaan, mutta

eivät tulot sittenkään riittäneet menoihin, puhumattakaan korkoihin
tai velkojen lyhentämiseen. Näin kasvoivat velat yhä. Sitten tulivat
naiset, joista Martta oli ollut kaikkein rakkain ja viheliäisin. Martta
kiskoi häneltä viimeisetkin pennit ja lopuksi ryhtyi varastamaan
häneltä. Sellaisilla naisilla ei ollut hävyntunnetta ensinkään; sen ne
olivat menettäneet jo syntyessään…

Kauheita olivat nuo rahahuolet, nuo ainaiset vekselit. Hän tuskin

enää muisti sitä aikaa, jolloin oli ollut täysin taitamaton
kirjoittaessaan ensimäistä »pitkää paperia». Nythän kyllä jo osasi
liiankin hyvin sen konstin. Vekselien hoitamisessa meni niin paljon
aikaa ja energiaa, että kun ne kunakin päivänä vihdoin oli saanut
monien puuhien, juoksujen ja vastusten jälkeen jonkinlaiseen
kuntoon, niin oli ihminen niin kuitti, että ei viitsinyt eikä
jaksanutkaan tehdä juuri muuta työtä, sillä hermot olivat jännityksen
jälkeen aivan lamassa. Ja sitten oli ihminen jollain uudella paperilla
vaivoin ansainnut sen verran rahaa liikenemään, että huoletta saattoi
mennä syömään illallista toveriensa kanssa. Tuo kevytmielisyys
johtui ehdottomasti ainaisesta epävarmuuden tunteesta ja
hermostumisesta. Jollain tavalla täytyi hetkiseksi hermojaan
viihdyttää…

Mutta väliin otti oikein lujille. Se kauhea tosiasia alkoi toisinaan

tulla liian uhkaavaksi. Mutta aina sitä kuitenkin viime tingassa oli
pelastuttu. Tuo ainainen epävarmuus ja rahapula kulutti hermoja niin
hirvittävällä tavalla, että väliin oli väkisinkin langeta epätoivoon.
Keskellä mitä hauskinta seuraa tai juhlaa saattoi tuo monipäinen ja
tuhatjalkainen hirviö, konkurssi, irvistellä jonkun lasin takana. Sillä oli
todella monta jalkaa, sillä kun hänenkin kaikki velkojansa kerran
alkaisivat concurrere, juosta kokoon, hänen niskaansa, niin
kerääntyisi siihen sekä päitä että jalkoja aika liuta…

Velat ovat niinkuin jokin kroonillinen tauti, joka tappaa hitaasti,

mutta varmasti…

Ja nytkö taas se hirviö näytti hänelle hampaitansa? Hän oli niin

väsynyt kaikkien asioittensa hoitoon, että ajatteli toisinaan antaa
kaiken mennä menojaan… Mutta sitten nosti skandaali, tuo
kummallinen ulkomaanelukka, kunniakäsitteillä varustettuja
tuntosarviaan. Ei, ei, taistella täytyi, sillä muuten hän olisi mennyt
mies, siivet olisivat joka tapauksessa palaneet ja typistyneet. Ei, kyllä
täytyi koettaa taistella vastaan, taistella henkensä uhalla…

Oikeastaan tuli hänen toisinaan sääli niitä ystäviäänkin, jotka olivat

hänen kanssaan asioissa. Sääli, se ei ollut oikea sana, mutta häntä
hävetti… Rikkaat, jotka hänen oli onnistunut viekoitella asioihinsa,
eivät ensinkään häntä surettaneet, sillä vähitellen vuosien kuluessa
olivat hänen käsitteensä omaisuudenomistusoikeudesta koko joukon
höltyneet.

Sisimmässä itsessään hän oli sosialisti, jos vain tahtoi olla

itsellensä rehellinen. Itse hän oli vastoin isänsä tahtoa ja apua
kasvattanut itseänsä kouluissa, joissa hän kaiken tiedon ja
sivistyksen ohella oli imenyt itseensä kaupanpäällisiksi porvarillisen
maailmankatsomuksen. Tohtori Hakala oli, puhuessaan nuorisolle
näistä asioista, itse asiassa oikeassa, mutta hän ei voinut sitä
julkisuudessa tunnustaa, sillä hän vihasi Hakalaa, tuota rikasta
tohtoria, joka oli kehdannut kieltäytyä tulemasta hänelle vekseliin ja
joka vielä kaiken lisäksi ylpeydessään vieroi Marttaa… Martta oli
sittenkin ollut hänen sydäntänsä lähinnä… Rakkaus oli aurinko,
mutta viha oli salama…

Hänkin oli kapitalisti ilman kapitaalia, ja kuitenkin hän kuului

sivistyneeseen köyhälistöön, joka harrastaa porvarillista
maailmankatsomusta ja porvarillisia elintapoja. Kuinka luonnotonta,
kuinka naurettavaa… mutta sitä ei saanut myöntää kenellekään… ei
edes itselleen…

Hänen alkuaan hyvinkin herkkä omatuntonsa paatui vuosien

kuluessa, kun loppumattomiin sai taistella huonojen afäärien kanssa,
ja moraali tuli venyväksi kuin gumminauha…
 Hän oli istunut siinä kokoonlyyhistyneenä sohvannurkassa ja
miettinyt ulospääsyä ajatustensa ja velkojensa sekavasta labyrintista.
Äkkiä valtasi hänet sanomaton pahantunne. Hänestä tuntui,
ikäänkuin hän olisi ollut tottelematon ja niskoitteleva vanki, jolle
monien rangaistuskeinojen jälkeen on määrätty kylmät kääreet.

Huu, se on kauheata! Alaston mies kääritään vastoin tahtoaan

karheihin, märkiin lakanoihin, ja ne vedetään niin tiukkaan, että hän
ei voi jäsentäkään liikuttaa. Se on niin tuskallista, että täysi mies ei
voi muuta kuin huutaa täyttä kurkkua, kunnes uupuu ja makaa
vihdoin liikkumatonna kääreissään niinkuin egyptiläinen muumio.
Ilkeinkin ja itsepäisinkin sisu pehmenee niissä kääreissä..

Hänet valtasi suuri hätä… ja ikäänkuin tullakseen varmaksi siitä,

että saattoi vapaasti liikuttaa jäseniään, heitti hän sikarin kädestään
ja ponnahti pystyyn.

Ei, se ei saa tapahtua, se ei saa tapahtua, se tulee aivan liian

sopimattomaan aikaan. Se on estettävä, mutta mitenkä? — Kylmä
hiki nousi hänen otsallensa; hän pyyhki kädellään vankkaa tukkaansa
ja alkoi kävellä kiivaasti edestakaisin.

Jos se tapahtuisi nyt, menettäisi hän niin sanomattoman paljon.

Se oikeusjuttu sitä Hertelliä ja Marttaa vastaan ei ollut vielä täysin
valmistettu, sillä Martta oli taas ehtinyt väliin sotkemaan hänen
ajatuksensa ja aikeensa. Mutta nyt se pian valmistuisi, ja Martta oli
sen kyllä ansainnut, jos ei muulla niin ainakin tällä viimeisellä
teollaan…

Joka voittaa aikaa, voittaa kaiken. Mutta kylläpä hän nyt oli
hermostunut, hänhän vaikutti suorastaan lapselliselta. Hermostua
nyt yhdestä ainoasta vekselilomakkeesta, niinkuin se olisi ollut ainoa,
niinkuin hän ei vielä olisi -ehtinyt huomiseen mennessä saada jotain
toista nimeä…

Ja saattoihan hän saada Martalta tämänkin kyseessä olevan

vekselilomakkeen, sillä vaikka hän ei tiennytkään, minne Martta oli
mennyt, niin hän oli jokseenkin varma siitä, että hän niinkin pienessä
kaupungissa, kuin Helsinki oli, saisi tytön käsiinsä vaikka mistä, jos
vain oikein yritti… Ei, ei hänen hermostuksensa riippunut tuosta
yhdestä paperista ja sen takaisinsaamisesta…

Hän hermostui koko nykyisestä asemastaan, ainaisesta

ahdinkotilastaan. Ja aina kun hän vain alkoi ajatella asioitaan, valtasi
hänen mielensä kauhistuttava tunne ja miltei fyysillinen pahoinvointi.
Niin mielellänsä hän olisi ollut ajattelematta asioitansa loppuun asti,
mutta toisinaan ne astuivat kuin ilkeät peikot hänen eteensä…

Hän läähätti ja voi pahoin. Hän haki konjakkipullon ja istuutui

sohvaan.

Ah, konjakki vetää sydänhaavat kokoon niinkuin alunakivi

verihaavat leuassa parranajon jälkeen…

Hän otti useampia kulauksia, ja rauhoittui vähitellen. Hän malttoi

jo taas sytyttää sikarinkin, jonka savu tuoksui niin rauhoittavasti, ja
ajatukset ikäänkuin herpaantuivat … Hän istui syvässä, pehmeässä
sohvannurkassa ja vaipui jonkinlaiseen suloiseen horrokseen, sillä
hänen hermonsa olivat äsken olleet niin pingoituksissa ja nyt
tapahtui vastavaikutus…

Hänen mieleensä muistuu eräs kaunis syysiltapäivä siellä kotona

maalla. Hän nousee seudun korkeimmalle mäelle, josta on laaja
näköala. Hän istuu hengästyneenä suurella kivellä. Koko mäki kasvaa
tiheässä pieniä haapoja, joiden lehdet ovat keltaisia ja punaisia.
Aurinko paistaa niin kylmän kirkkaasti, ja haapojen lehdet loistavat
keltaisina kultarahoina ja punaisina kuin uudet kuparirahat… Ne
lepattavat tuhansin vienossa tuulessa ja pyörivät pitkien ruotiensa
varassa…

Rahaa, rahaa, kultaa… vaskea… miljoonia markkoja siinä liikehtii

hänen silmiensä edessä… Oi, jospa ne olisivat rahaa ja kaikki
hänen… ne ovat rahaa…

Äkkiä nousee tuulenpuuska siellä korkealla mäellä, ja hänen

päällensä sataa miljoonia loistavia rahoja… Hän muistaa sen
syyskuun iltapäivän niinkuin eilisen…

-Mutta mitä se on? Mitenkä ne lehdet niin suurenevat ja muuttavat

väriään…? Kaikki puut riippuvat täynnä tuhansia vekseleitä… Niissä
on nimiä pitkin ja poikin ja numeroita ja päivämääriä aivan
äärettömiin…

Huu, se on kauheata. Siinä ne tuulessa leijailevat kaikki yhtaikaa…

Vihuri irroittaa ne, ja ne lankeavat kaikki yhtaikaa, samana päivänä
hänen päällensä… Se on hirvittävä paperisade… Hän on tukehtua,
hän ei voi huutaa, ei liikuttaa jäsentäkään…

Hän kuulee, kuinka ovikelloa soitetaan vimmatusti. — Nyt ne

kaikki tulevat, concursus, concursus…

Samassa hän heräsi täydellisesti ovikellon soittoon ja ponnahti

pelästyneenä pystyyn. Aluksi hän ei tajunnut mistä oli kysymys,
mutta kun ovikelloa yhä soitettiin, meni hän vihdoin avaamaan.
 Erään pikatoimiston poika toi hänelle paksun kirjeen. Vapisevin
käsin hän tarttui siihen. Hän ei enää väliin ollut uskaltaa avata
kirjeitäänkään, sillä koko hänen yksityiskirjeenvaihtonsa oli vain
pankkien vekselien lankeemisilmoituksia tai muita epämiellyttäviä
afäärikirjeitä.

Samassa hän tunsi Martan käsialan osoitekirjoituksessa. Kuoresta

tuli esille hänen kulunut lompakkonsa. Hermostuneena hän aukoi
sen lokeroita. Rahat oli viety, mutta vekselilomake oli jäljellä.

Martta on varmaankin huomannut, että vekseli on päivätty

huomiseksi, ja hän on kaikesta päättäen tahtonut auttaa minua
rahanteossa ryöstääksensä sitten lisää, — ajatteli hän. — Mikä
viisaus! Mutta nyt se oli viimeinen kerta…

Hän tarkasteli lompakkonsa sisällystä. Vain vekseleitä ja

kaikenlaisia postikuitteja, sillä hänellä oli afääreitä monissa eri
kaupungeissa.

Hän oli kiitollinen Martalle siitä, että tämä lähettämällään

juoksupojalla oli herättänyt hänet ilkeästä unestaan. Palautetulla
vekselillä oli sittenkin verrattain pieni arvo, sillä olisihan hän saanut
sen asian järjestetyksi jollain muullakin tavalla, vaikka mukavintahan
se oli näin….

Nyt hän alkoi rauhallisesti miettiä kostoaan, josta tulisivat

osallisiksi sekä Martta ja taiteilija Hertell että tohtori Hakala.
Samassa hän muisti, että ei ollutkaan ottanut selkoa siitä, mitenkä
hänen lähettämänsä asiamies oli onnistunut tohtorinna Hakalan
luona käydessään. Hän päätti heti tiedustella asiain kulkua, hän oli
unohtanut sen aivan liian pitkäksi aikaa…
 Hän vihasi miltei kaikkia, joilla oli parempi olla kuin hänellä ja joilla
ennen kaikkea oli paremmat afäärit kuin hänellä. Mutta hän tahtoi
kostaa, jos hänen kerran täytyi sortua, jota hän ei sittenkään oikein
uskonut, sillä olihan hänen isällään varoja, ja joskus kait senkin ukon
täytyi kuolla…

Suloista oli sittenkin elää, vaikkapa vain kostoa ja nautintoja

varten…
XVI

Aivan sattumalta oli Janne Pöyhtäri tavannut tohtori Hakalan, joka oli
tuntenut hänet ja pysähdyttänyt sekä kysellyt, miksikä hän ei enää
käynyt iltakursseilla. Silloin Janne oli kertonut koko tarinansa, joka oli
tehnyt syvän vaikutuksen tohtori Hakalaan. Hän oli tullut aivan
hämillensä.

Kuinka hän olikaan saattanut unohtaa kysyä lapsensa pelastajan

kohtaloa, se oli hänelle nyt vallan käsittämätöntä. Mutta sitten hän
muisti, että hänellä oli ollut omat surunsa ja ristiriitansa, eikä hän
ollut ensinkään tullut ajatelleeksi, että eräs ventovieras ihminen kärsi
tavallaan hänen tähtensä.

Hän oli heti, siitä paikasta, vienyt Jannen kotiinsa puhellakseen

oikein perinpohjaisesti hänen kanssaan siitä, mihinkä nyt oli
ryhdyttävä.

Ensin hän oli tarjonnut Jannelle suurehkoa rahasummaa

palkkioksi, mutta Janne oli punastuen kieltäytynyt sitä
vastaanottamasta. Sitten he olivat neuvotelleet kauan suuntaan jos
toiseenkin. Vihdoin tohtori ehdotti, että Janne rupeaisi kauppiaaksi,
sillä tänä sota-aikana oli niin moni menestynyt oikein hyvin. Ja hän
tarjoutui maksutta opettamaan Jannelle sekä kirjanpitoa että kieliä.
Janne olikin ilomielin ottanut tämän tarjouksen vastaan.

Ja vihdoin he olivat päättäneet, että Janne alkaa myydä torilla

lihaa. Tohtori lainasi hänelle viisisataa markkaa, ja niin alkoi Jannen
lihakauppa.

Janne Pöyhtäri oli reipas ja tarmokas mies, häntä ei tarvinnut

kahta kertaa kehoittaa. Hankittuaan itsellensä asianomaisen luvan ja
vuokrattuaan oman myymäpaikan kauppatorilla hän aloitti
kauppansa.

Jo ensimäisenä aamuna hän käveli varhain tuossa kello viiden

tienoissa Helsingin kaupungin lihantarkastamolle Salomoninkadun
varrelle ja sopi raavaan hinnasta erään maalaisen kanssa. Hän ei
ollut tosin mikään lihan erikoistuntija, mutta hän ymmärsi kuitenkin
mikä eläin oli lihava, mikä laiha, ja minkä kannatti ostaa ja mitä
saattoi siitä maksaa, sillä hän oli nuorena maalla nähnyt ja käsitellyt
teurastettuja eläimiä.

Onnellisena uuden tulevaisuuden toiveitten aamukajastuksessa

hän asteli lihakuorman vieressä läpi heräävän kaupungin suurelle
kauppatorille. Siellä oli jo liikettä ja puuhaa. Muutamat olivat
ehtineet jo ennen häntä. Kangaskatos katoksen jälkeen kohosi vieri
vieressä, ja pöydillä makasi jo paloiteltua tuoretta lihaa yltäkyllin.
Jannea hiukan peloitti, jospa hän sittenkin oli maksanut siitä liikaa,
koska lihaa näkyi olevan torilla niin paljon.

Mutta hän asetti kaikki vehkeensä, uuden lihakirveensä, veitsensä,

vaakansa ja uuden, kiiltävän lihamyllynsä paikoilleen ja alkoi
paloitella raavastaan. Sen asian hän muisti kutakuinkin hyvin, sillä
hänhän oli kotona maalla ottanut osaa teurastukseen.
 Torille saapui yhä enemmän myyjiä. Muutamilla oli eläviä kanoja ja
kukkoja häkeissä. Kukot lauloivat kilpaa, ja kanat pitivät kodikasta
kotkotusta. Jannen tuli oikein paha olla; mieleen muistuivat
aurinkoiset aamut siellä kotona maalla, kun hän heräsi aina kukon
varhaiseen lauluun ja kun kanat niin hauskasti kaakottelivat
pihamaalla. Mutta hän nieli reippaasti ikävänsä ja puuhasi lihan
kanssa leikellen sitä sopiviin paloihin ja ladellen niitä pöydällensä.
Sitten hän ryhtyi jauhamaan lihaa, jonka oli leikannut eläimen
laihasta, suonisesta rinnasta ja kaulasta. Hän leikkeli nuo sitkeät lihat
pieniksi palasiksi ja pudotti veitsensä kärjellä niitä myllynsuppiloon.
Tämä tuntui niin hauskalta, että häntä ihan laulatti.

Vierustoveri, eräs suurikokoinen, lihavahko ja punakka nainen,

joka puhui huonosti suomea, oli koko ajan katsellut uteliaana ja
ihastuksella tuon komean, uuden tulokkaan puuhia. Janne oli todella
hauskan näköinen väljässä, valkoisenpunaisessa, ruudullisessa
mekossaan ja valkoisessa esiliinassaan. Hänen punaiset poskensa
hehkuivat innostuksesta ja ehkä myöskin työstä, silmissä oli iloinen,
hiukan leikkisä ilme, ja hänen valkoiset hampaansa välähtivät
toisinaan tummien, untuvaisten viiksien peittämän huulen alta.
Naapuri ei malttanut enää pysyä hiljaa, vaan teki tuttavuutta ja
ehdotti heti, että he joisivat yhdessä kahvia.

Jannella ei ollut mitään sitä vastaan. Nainen kutsui pienen tytön ja

antoi hänelle hiukan rahaa. Vähän ajan kuluttua tyttö palasi torin
laidassa kellarikerroksessa olevasta kahvilasta, jota ennen oli sanottu
»akkain kellariksi», siinä kun aikoinaan oli tarjoiltu olutta, vaikka se
nyt oli täytynyt muuttaa kahvilaksi, tuoden kaksi suurta, höyryävää
posliinimukia ja kaksi isoa kimpaletta »kilopullaa» sekä pienen
sirusen voita. Nainen tahtoi maksaa Jannenkin puolesta, mutta
Janne ei kuitenkaan sallinut sitä. Sitten he ryhtyivät juomaan kahvia,
joka maistui oikein hyvältä näin varhaisena aamuhetkenä, ja kaikki
tämä meno tuntui Jannesta oikein hauskalta ja kodikkaalta.

Kustassonska — se oli tämän naapurin nimi — oli iloinen nainen,

joka kaiken aikaa pureskeli raakoja ryynejä ja herneitä, joita oli
vartavasten itsellensä ostanut, ja puhui minkä kerkesi. Hän näkyi
tuntevan kaikki kaupungin vanhemmat keittäjät, joista monet olivat
hänen vakituisia »kundejaan». Siinä sitten kävi hyvin kauppa ja puhe
yhtaikaa; siinä kerrottiin kädenkäänteessä ja kuitenkin verrattain
perinpohjaisesti kaikkien »fiinien familjoiden» viimeiset, tärkeimmät
perhetapahtumat. Mutta siinä sivussa ei Kustassonska malttanut olla
lirkuttamatta vähän Jannellekin. Janne nauroi katketakseen hänen
hullunkurisille puheilleen, sillä hänen suomenkielensä oli hyvin
kummallista.

Yhä uusia ja uusia kauppiaita ja tavaroita kerääntyi torille. Siinä oli

leipää, ryynejä, papuja, juustoa, voita, vihanneksia, hedelmiä, kukkia
ja kaikkea mitä ihmiset vain tarvitsevat sekä ravinnokseen että
myöskin huvikseen. Maalaiset olivat myöskin asettuneet rattailleen
kahteen pitkään riviin, joiden loppupäätä Janne ei voinut nähdä
paikaltansa.

Väkeä oli runsaasti. Herännyt tori näytti Jannesta oikein hauskalta

ja eloisalta. Siinä oli huutoa, puhetta, naurua, riitaa ja kaikkea
melua, mitä ihmiset vain itsestänsä irti saavat… Vanhat keittäjät
tinkivät, koettelivat lihoja ja olivat tyytymättömiä. Rouvat hypistelivät
hansikoiduilla käsillään kaikkea ja nostelivat tyytymättöminä
hartioitaan. Kaikki oli huonoa ja kelvotonta ja ennen kaikkea
kohtuuttoman kallista.

Sota-aika, sota-aika, — selittelivät myyjät, ja kauppa kävi kaikesta

huolimatta erinomaisesti.
 Nuoret, kasvavat tytöt ja pojat tunkeilivat väkijoukossa ja
tarjosivat äänekkäästi apuaan kantajina. Sanomalehdenmyyjät
huusivat täyttä kurkkua lehtien nimiä. Raitiovaunut kilistelivät
lakkaamatta kehojaan ja ajaa huristivat läpi väkijoukon.
Kalarannassa kiikkuivat kaloja täynnä olevat veneet pienen altaan
heikossa aallokossa, ja mereltä tuleva viileä tuuli toi tuoreen kalan ja
likaisen meriveden tuoksua yli koko meluavan ja kirjavan torin.

Jannen ensimäinen toripäivä oli alkanut, ja se päättyi tuossa kello

kahdentoista aikaan päivällä, jolloin toriyleisön tuli jättää tori,
puhtaaseen voittoon…

*****

Onni seurasi Jannea hänen pyrinnöissään. Hän oli sekä ahkera että
rohkea, ja kauppa kävi hyvin. Vähän ajan kuluttua hän oli maksanut
velkansa tohtori Hakalalle, joka iloitsi hänen menestyksestään.
Myöskin hän edistyi opinnoissaan tohtori Hakalan opastuksella. Hän
oppi kirjanpitoa ja kansantalouden perusteita sekä luki
joutoaikoinansa mielellänsä historiaa, johon hänellä oli erikoista
harrastusta.

Kielissä hän ei ottanut oikein menestyäkseen, mutta ruotsia hän

oppi kuitenkin jonkun verran, sillä Kustassonska oli saanut päähänsä,
että Pöyhtärin pitää oppia ruotsinkieltä, sillä se oli sittenkin hänen
mielestään Helsingin oikea kieli ja sitä puhuivat kaikki »fiinimmät»
ihmiset. Hänen intonsa tosin hiukan laimeni, kun hän sai kuulla, että
Janne olikin kihloissa, mutta pian hän voitti tämän tunteensa ja
lirkutteli Jannelle entistä enemmän…

Elämä alkoi Jannesta tuntua taas valoisalta, ja hän reipastui

silminnähtävästi. Hän oli taas suora, komearyhtinen mies ja kantoi
päänsä pystyssä niinkuin ihminen, joka luottaa itseensä ja
tulevaisuuteensa ja jolla on luja taloudellinen selkäranka…

Mutta vähitellen tapahtui muutos toiseen suuntaan. Kalliin ajan ja

suuren eläintenpuutteen takia oli jo aikaisemmin määrätty lihallekin
rajahinnat, ja vihdoin annettiin pakollinen määräys, jonka mukaan
parina viikon päivänä ei saanut teurastaa eikä myydä lihaa.
Lihakauppa alkoi käydä huonommin, sillä parina viikon päivänä
seisoivat lihanmyyjien paikat torilla tyhjinä…

Mutta Janne ei hätääntynyt. Hän oli päässyt hyvään kaupanteon

alkuun ja hänellä oli joltinenkin liikepääoma. Hän päätti jatkaa
jollakin muulla tavaralla.

Tämä aika oli merkillinen siitä, että monet, jotka eivät koskaan
olleet ajatelleetkaan mitään kaupantekoa, keksivät jonkun
kauppatavaran, jolla rikastuivat. Kaikki kelpasi, kaikella voitti, kun
vain osasi ja viitsi. Oikea liikemaailma keinotteli kaikenlaisilla
osakkeilla vallan hurjasti, voittaen suunnattomia summia. Varsinkin
teollisuuslaitosten osakkeet olivat haluttua tavaraa. Mutta vähemmän
taitavat ja köyhät möivät ja ostivat mitä vain eteen sattui.

Janne Pöyhtäri alkoi ostaa ja myydä eläintenvuotia.

Lihakauppiaana hän oli persoonallisesti tutustunut moneen
maalaiseen, ja koska hänellä oli reipas ja maalaisia miellyttävä
kansanomainen esiintymistapa, saavutti hän lyhyessä ajassa heidän
keskuudessaan useita hyviä ystäviä. Hän osti heiltä eläintenvuotia ja
lupasi vielä pienen korvauksen, jos he paikkakunnallaan ostaisivat
nahkoja hänen laskuunsa. Näin oli hän lyhyessä ajassa järjestänyt
itsellensä verrattain lukuisan asiamiesjoukon eri seutuihin maalle, ja
hänen maalaisensa, jotka olivat hänen kauppamatkustajiaan, toivat
mielellänsä hänelle vuotia, sillä hän osasi aina olla heille ystävällinen
ja hauska. Heillä oli Janne Pöyhtäristä se käsitys, että hän oli oikea
miesten mies.

Vuodat olivat hyvissä hinnoissa, ja Jannen liike kävi loistavasti.

Hän muutti äitinsä kanssa asumaan Antinkadulle pois Hermannista ja
perusti sinne pienen liikkeensä, joka laajenemistaan laajeni. Tohtori
Hakalan opettama kirjanpito oli Jannelle suurena apuna hänen
laskiessaan tulojaan ja menojaan, ja muutamissa kuukausissa hän oli
kerännyt itsellensä sievoisen omaisuuden.

Jannen salainen toive, tulla kerran siihen asemaan, että voisi ostaa
kotitilastaan edes pienen osan takaisin, oli hiljaa toteutumassa.
Vanha äiti ikäänkuin nuortui, ja Hannan onni ja riemu oli rajaton…
Tulevaisuus hymyili Jannelle hohtavaa hymyään… Elämä ei enää ollut
hourailua eikä sairaan unta, se oli riemukasta todellisuutta…
XVII

Martta Hagen istui kauniisti kalustetussa huoneessaan

Punavuorenkadun varrella. Hän oli näytännöstä päästyään syönyt
illallista ensimäisen tenorin Albin Bangin kanssa ja tullut yksin kotiin,
sillä hän oli tuntenut itsensä hyvin sairaaksi.

Hän istui puolipukeissa punaiseksi maalatussa korituolissa, johon

oli peitteeksi levitetty hienovillainen pukinnahka. Huoneessa paloi
pöydällä pieni sähkölamppu, jossa oli punainen kaihdin. Hän oli niin
väsynyt, että ei jaksanut katsella voimakasta valoa, ja kuitenkin hän
rakasti valoja ja loistoa.

Paperossi oli palanut miltei loppuun ja suitsusi rauhallisesti

tuhkakupissa, joka oli kreikkalaisen lampun muotoinen, korvallinen,
siro maljakko. Hän katseli, kuinka valkoinen savu nousi hiljaa ja
suoraan niinkuin Aabelin uhrisavu sekä muuttui korkeammalle,
kaihtimen heittämän punaisen valon piiriin tullessaan punaiseksi ja
alkoi liikkua levottomasti sekä vihdoin painua alaspäin niinkuin Kainin
uhrisavu…

Hän huokasi syvään. — Jospa edes unelmissaan olisi puhdas ja

viaton, niin olisi savu-uhri edes yksinäisyyden jumalalle otollinen!
 Mutta savu nousi yhä heikompana ja heikompana ja levisi joka
taholle.
Vihdoin paperossi sammui kokonaan eikä suitsunnut enää…

— Minunkin lamppuni on pian sammuva, — ajatteli hän ja tuijotti

lampunmuotoiseen tuhkakuppiin.

Kuinka ihminen sentään on yksin elämässään, yksin silloinkin kun

häntä sadat ja tuhannet ihmiset ympäröivät ja etsivät… Yksin
ihminen syntyy, kärsii ja kuolee…

Tänään Martta oli kauhuksensa tuntenut toisen näytöksen tanssin

jälkeen olevansa niin hengästynyt, että tuskin pysyi pystyssä, ja
kuitenkin hänen täytyi heti tanssin jälkeen laulaa pitkä aaria. Ellei
hän olisi varannut itselleen kulissien taakse hiukan madeiraa, olisi
hän varmasti kaatunut näyttämölle. Mutta hän oli jaksanut, hän oli
laulanut ja hymyillyt, ja yleisö oli hänen laulunsa jälkeen puhjennut
voimakkaisiin kättentaputuksiin. Teki niin hyvää saada osaksensa
ihmisten suosionosoituksia, mutta hän ei voinut vastoin tavallisuutta
laulaa aariaansa uudestaan, sillä hänen jalkansa horjuivat ja hänen
oli ollut miltei mahdotonta tukea ääntänsä. Onneksi ei kukaan
tovereista sitä huomannut, ja hän oli koettanut olla iloinen kuten
ennenkin, mutta hän tiesi, että tämä oli kuolemalla leikkimistä.

Häntä vieläkin kauhistutti, kun hän kuvitteli, että hänen voimansa

olisivat voineet pettää ja hän olisi kaatunut lattialle yleisön edessä tai
saanut verensyöksyn. Nyt se saisi tulla, jos se oli välttämätöntä. Hän
oli kotonaan kahdenkesken kuoleman kanssa.

Oli kummallista, että ihmiset pelkäsivät kuolemaa. Kuolema ei ollut

mitään pahaa, päinvastoin se oli hyvää, sillä se vapautti ihmisen
kaikesta pahasta ja kaikista toiveista. Vanhuus on sittenkin pahan
loppusumma, sillä se vie meiltä kaikki nautinnot ja mieli hyvän ja tuo
tullessaan vain kaikenlaisia huolia ja suruja. Ja kuitenkin pelkäsivät
ihmiset kuolemaa ja toivoivat vanhuutta…

Hänellä ei ollut mitään syytä pelätä vanhuutta, sillä siitä hän

varmasti oli säästyvä, sen hän tunsi tälläkin hetkellä. Mutta ei hän
myöskään pelännyt kuolemaa, joka oli hänen sydämensä ystävä…

Tosin häntä oli kauhistuttanut, kun hän ensi kerran itse huomasi,
että jalkansa todella olivat jo niin laihat, että hän ei voinut enää
esiintyä avojalkatanssijattarena. Niissä oli näkynyt kuoleman käden
kosketus, ja niitä ei voinut auttaa ihomaalilla, niinkuin hän auttoi
laihtuneita kasvojansa. Mutta sitten hän oli vähitellen rauhoittunut ja
järjestänyt niin, että esiintyi aina tanssiessaan jonkinlaisissa
pitkäliepeisissä puvuissa. Olihan itse asiassa naurettavaa, että
puvulla piti peittää jalat, jotka olivat tanssin orgaanit, mutta kuka
siihen kiinnitti huomiotaan. Pääasia oli, että hän tanssi ja tanssi
hyvin…

Hän oli todella tuntenut itsensä huonoksi. Rintaa ahdisti niin, että
toisinaan oli vaikeata hengittää, ja lääkärit eivät antaneet hänelle
paljon toivoa. Ne määräsivät hänelle lepoa ja vuoteella-makuuta
sekä oikeata kunnollista hoitoa jossain sanatoriossa. Mutta kuinka
hän olisi voinut maata? Silloin varmaankin kuolema olisi tullut heti
paikalla hänet hakemaan. Juuri se seikka, että hän aina oli
liikkeessä, työssä, touhussa ja ilossa eikä hetkeksikään antanut
sisäisen elämänhalunsa lamaantua tai uinahtaa, piti häntä hengissä.
Ihmiset ihmettelivät hänen voimiansa, ja hän itsekin ihmetteli niitä.

Ei hän pelännyt kuolemaa, mutta hän tahtoi kuitenkin elää vielä

jonkun aikaa. Hän tahtoi elää siksi, että hänkin toivoi kerran
elämässään tulevansa onnelliseksi. Ja hän aavisteli toisinaan, että
onni on häntä lähellä…

Hän oli aina janonnut rakkautta. Hänhän oli jo pienenä lapsena

menettänyt äidinrakkauden ja joutunut vierasten ihmisten hoitoon.
Hänellä oli hellä ja sairaalloisen herkkä mieli; hän tahtoi hyväillä ja
saada itse hyväilyä osakseen. Sitten hän oli nuorena neitosena,
ensimäisenä ylioppilasvuotenaan, onnettomasti rakastunut Albert-
serkkuunsa. Ja hänen jälkeensä moneen muuhun. Hän oli saanut
paljon vastarakkautta, vai mitä se lie ollut — rakkaudeksi sitä ainakin
sanottiin.

Mutta hänen intohimollansa ei ollut mitään rajaa. Hän oli perinyt

sen äidiltänsä, ja tämä perintö oli hänessä ikäänkuin varttunut ja
kasvanut. Hän oli muuttunut sairaalloiseksi aistiolennoksi, joka ei
ajatellut muuta kuin kevyitä lemmenseikkailuja ja -voittoja. Yhteen
aikaan hänen erikoisalanaan oli ollut nuorten, kokemattomien
ylioppilastoveriensa turmeleminen ja vietteleminen. Hänen
onnettomuutensa oli niin suuri ja nälkäinen, että hän iloitsi siitä, että
muutkin tunsivat mitä onnettomuus oli…

Sitten alkoi hänen hurjin ja kuluttavin aikansa, kun hän

tanssiopinnot suoritettuaan alkoi esiintyä julkisesti ja tutustui iloiseen
taiteilijamaailmaan. Hän riensi voitosta voittoon ja poimi niin monta
kukkaa kuin vain voi, mutta ei yksikään niistä rakastanut häntä ja
hänen sieluansa, vaan nekin olivat kaikki itsekkäitä hetken
huvittelijoita.

Saavutettuaan enemmän mainetta hän sai varakkaita rakastajia ja

alkoi elää loisteliaasti. Mutta se ajanjakso oli lyhyt, sillä häneen
ilmestyi ikäänkuin lahjana kaikesta tästä elämästä, kuluttava, kauhea
keuhkotauti. Monet entisistä ystävistä alkoivat häntä vieroa, mutta
hän ei enää langennut epätoivoon, sillä hänellä ei ollut enää mitään
toiveita. Liian monena yönä hän oli itkenyt itsensä nukuksiin sen
kauhean tiedon jälkeen…

Hänen tuli paha olla, kun hänen ajatuksensa alkoivat kulkea niitä
latuja, joita hänen elämänsä sitten oli kulkenut. Hän nousi, etsi
kaapista madeirapullon ja joi heti kaksi suurta pikarillista. Se hiukan
lämmitti ja rauhoitti. Sitten hän otti vielä pari lasia ja sytytti
paperossin sekä päätti olla ajattelematta mitään. Mutta kuolema
varmaankin oli tänä iltana hänen seurassaan huoneessa, koska hän
taas palasi muistelemaan elämänsä kulkua, tuota tummaa,
monipolvekkeista polkua.

Hän oli usein iltakaudet kävellyt itsensä uuvuksiin etsien

lemmenseuralaista. Hän oli täydellinen katujen lemmenkerjäläinen.
Ja toisinaan, kun hän väsyi tai kun ulkona satoi, hän meni yksin
johonkin suureen ravintolaan, söi ja joi yksin, mutta poistui aina
jonkun uuden, tuntemattoman ystävän seurassa…

Hyvä Jumala niitä kauheita aikoja, niitä hurjia öitä ja niitä hämäriä,
inhoittavia aamuja, kun hän vihdoin heräsi uuden päivän valoon.
Kuinka usein hän olikaan kutsunut kuolemaa avukseen pelastamaan
häntä tästä alennuksen tilasta, tästä häpeän lietteestä ja tuskan
aallokosta. Mutta kuolema ei tule silloin kun sitä kutsutaan, se tulee
kutsumatta…

Huoneessa oli niin hiljaista, että hiljaisuus ihan soi. Martta terästi
kuuloaan. Se vain soi ja soi. Hiljaisuus puheli kukille hänen
akkunallaan, ja kukat vastasivat ääneti… Hän kuunteli uteliaana,
koputtiko joku hiljaa hänen ruutuunsa. Kukaan ei koputtanut.

Yksin… yksin…
 Äkkiä valahti hänen mielensä niin herkäksi. Hugo Hertellin kuva
tuli mieleen, ja kaunis muisto kiipesi hiljaa hänen syliinsä…

Hugo oli rakastanut häntä, häntä itseään, hänen itsensä takia.

Hugo rakasti vieläkin. He olivat onnettomuudessaan olleet niin
sanomattoman onnellisia. He rakastivat toisiansa…

Niin mielellänsä Martta olisi tahtonut olla nuori, koskematon ja

puhdas. Niin mielellänsä hän olisi tahtonut nähdä itsensä valkoisessa
morsiushunnussa, viattomuuden ja puhtauden utuisessa harsossa, ja
hän olisi toivonut, että hänenkin päässään olisi kukkinut vihreä
uskollisuuden ja toivojen tuoksuva myrttiseppele ja että urut olisivat
soineet hiljaa hymisten, kun hän polvistuu Herranhuoneessa
sulhonsa viereen…

Hän olisi tahtonut olla koskematon ja puhdas niinkuin kerran oli

ollut, mutta elämä oli tehnyt hänestä turmeltuneen, onnettoman
raukan…

Martta purskahti katkeraan itkuun ja itki kauan morsiushuntuaan

ja myrttikruununsa kadonnutta tuoksua.

Ruutuun koputettiin piiskanvarrella. Martta säpsähti, sammutti

lamppunsa, eikä mennyt avaamaan.
XVIII

Seuraavana aamuna Martta heti noustuaan lähti tervehtimään Hugo

Hertelliä. Hän oli hyvin kalpea huonosti nukutun yön jälkeen; vain
kaksi tummaa täplää paloi häneen poskillaan, ja hänen jalkansa
horjuivat, kun hän kiipesi viidenteen kerrokseen. Hän pysähtyi ovelle
hengästyneenä ja kuunteli, kuuluiko Hugon ateljeerista mitään
liikettä. Soittaa hänen ei tarvinnut, sillä Hugo oli antanut hänelle
avaimen, niin että hän saattoi päästä sisälle milloin vain halusi.

Hän painoi korvansa oveen ja hengitti kiihtyneesti. Äkkiä hänen

hengityksensä kokonaan salpautui ja hänen polvensa alkoivat
arveluttavasti notkahdella. Sisältä kuului kummallista kolinaa, jonka
Martta arvasi syntyvän aseiden heittelemisestä kattoon, mutta
kolinaa säesti matalaääninen, kummallinen, yksitoikkoinen hoilotus.

Martta aukaisi oven hiljaa ja pysähtyi sanatonna kynnykselle

seisomaan. Hugo ei huomannut mitään, vaan istui nojatuolissa takan
luona ja heitteli aseitansa kattoon. Hänen partansa oli ajamaton, ja
hänen silmissään paloi hurja tuli. Hän oli pukeutunut kirjavaan,
silkkiseen yöpukuun, ja jaloissaan oli hänellä rasvanahkaiset pieksut.
Hän tarkasteli jokaista asetta erikseen ja lauloi pitkäveteisesti
hoilaten. Sitten hän kirosi raa'asti ja alkoi heitellä aseita voimalla
kattoon. Mutta hän heitti niin rajusti, että aseet kaikki järjestänsä
kimmahtivat takaisin katosta ja putoilivat kolisten lattialle. Martta
seisoi ovella, kalpeana ja vavisten.

Hugo nousi ja alkoi kiroillen koota lattialle ponnahdelleita aseita.

Martta siirtyi hiljaa oven luota peremmälle. Samassa Hugo huomasi
hänet ja pelästyi. Hetken hän tuijotti. Marttaan liikkumatonna, mutta
sitten hän karjaisi hirmuisesti kuin peto ja hyökkäsi, suuri puukko
kourassa häntä kohden. Martta kirkaisi kauhusta ja väisti syrjään.
Syntyi hirvittävä takaa-ajo ja kilpajuoksu tässä avarassa ateljeerissa.
Martta juoksi edellä notkeana kuin kissaeläin. Hänet oli vallannut
kuolemanpelko. Hugo hyökkäili puukko ojona häntä kohden, mutta
Martta osasi aina väistää, sillä hän ei suotta ollut notkearuumiinen
tanssijatar.

Hugon raivo kiihtyi, hän hyökkäsi rajummin ja nopeammin, mutta

aina Martta ehti pois tieltä. Huoneessa oli tavaton melu ja huuto.
Tuolit kaatuivat, jalustat, joilla oli veistoksia, suistuivat lattiaan, ja
moni ihana taideteos murskaantui pudotessaan sirpaleiksi. Muutamia
kertoja Hugo iski vimmoissaan puukkonsa seinillä riippuviin tauluihin,
kun Martta väisti iskun alta, ja taulut romahtelivat raskaine
kehyksilleen lattialle…

Martta pujahti Hugon ollessa selin häneen verhon taakse, mutta

Hugo repäisi sen yhdellä otteella irti kannatinlistastaan, ja samassa
Martta pujahti hänen ohitsensa kevyenä kuin tuulenhenki… Hugo
sotkeutui tähän suureen verhoon ja kompastui romahtaen lattialle
lyöden leukansa niin, että veri tirskahti suusta… Mutta salaman
nopeudella hän oli pystyssä ja raivokkaasti karjuen syöksyi Martan
perään…
Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade

Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.

Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and

personal growth!

ebookmass.com