Kansainvälinen oopiumisopimus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kansainvälinen oopiumisopimus, joka allekirjoitettiin Haagissa 23. tammikuuta 1912, oli ensimmäinen kansainvälinen huumeita rajoittava sopimus.

Yhdysvallat kutsui kokoon kolmetoista maata Kiinan Shanghaihin vuonna 1909 vastatakseen kasvavaan kritiikkiin oopiumin kauppaa kohtaan. Sopimuksen allekirjoittivat Saksa, Yhdysvallat, Kiina, Ranska, Italia, Iso-Britannia, Japani, Alankomaat, Persia, Portugali, Venäjä ja Siam. Sopimuksessa luvataan, että allekirjoittaneet valtiot pyrkivät parhain keinoin rajoittamaan kaikkien niiden toimintaa, jotka tuottavat, maahantuovat, myyvät, jakelevat ja vievät ulkomaille morfiinia, kokaiinia ja niiden vastaavia suoloja, samoin kuin niitä rakennuksia, joissa nämä henkilöt harjoittavat kyseistä liiketoimintaa.

Sopimus otettiin osaksi kansallista lainsäädäntöä vuonna 1915 Yhdysvalloissa, Alankomaissa, Kiinassa, Hondurasissa ja Norjassa. Laajempaan kansainväliseen käyttöön se levisi vuonna 1919, kun siitä tuli osa Versaillesin rauhansopimusta.

Sopimus tuli Suomessa voimaan 1922.[1][2]

Kansainliitto laajensi sopimusta Genevessä 1925. Lisäyksiin sisältyi sopimus valvontaelimestä. Siihen lisättiin myös maininta hasiksesta ja kannabiksesta, mikä aiheutti keskustelua maissa, joissa kannabis kasvaa villinä. Lopulta sanamuotoa pyöristettiin kannabiksen osalta. Suomi ratifioi laajennetun sopimuksen joulukuussa 1927, ja se tuli voimaan seuraavana vuonna.[3][4] Vuonna 1928 kontrolloitavien aineiden listalla oli oopiumi, morfiini, heroiini, kokaiini, kokapensaan lehdet ja kannabis.[1]

Vuoden 1961 Yhdistyneiden kansakuntien (YK) huumausaineyleissopimus korvasi kansainvälinen oopiumisopimuksen.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]