Karolina Pavlova

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karolina Jänisch Pavlova, Vasili Fjodorovits Binemann 1830-luku.
Pavlova noin 1820-luvulla.
E. A. Dmitriev-Mamonovin piirros Pavlovasta A. P. Jelaginan albumin mukaan, 1840-luku.

Karolina Katarina Karlovna Pavlova (ven. Каролина Карловна Павлова, os. Jaenisch, Jänisch (Яниш); 10. heinäkuuta (J: 22. heinäkuuta) 1807 Jaroslavl, Venäjän keisarikunta – 2. joulukuuta (J: 14. joulukuuta) 1893 Dresden, Saksan keisarikunta) oli 1800-luvun tunnetuin venäläinen naiskirjailja.[1] Hän oli huomattava runoilija, kääntäjä ja salonginpitäjä.[2]

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karolina Pavlova syntyi saksalaisperäisen professorin perheeseen. Hän sai perusteellista ja monipuolista kotiopetusta isänsä ohjauksessa, osasi useita eurooppalaisia kieliä ja luki paljon.[3] Hän vietti lapsuutensa, nuoruutensa ja aikuiselämänsä Moskovassa. Hänen isänsä, Venäjällä syntynyt saksalaistaustainen professori Karl Ivanovitš Jänisch (1744–1833) oli lääkäri, Moskovan lääketieteellisen akatemian kemian ja fysiikan opettaja Karl Jaenisch, joka kuului viipurilaiseen kauppiassukuun.[4] Hän opiskeli myös tähtitiedettä ja maalausta sekä tunsi kirjallisuutta erittäin hyvin.[5] Hänen äitinsä oli Jelizaveta Karlovna Martin.[6] Karolina auttoi isäänsä tähtitieteellisissä havainnoissa ja Moskovassa hänet tunnettiin "lahjakkaana, mitä monipuolisimmilla ja erikoisimmilla kyvyillä varustettuna tyttönä."[5]

Avioliitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän oli jonkin aikaa kihloissa kuuluisan puolalaisen kirjailijan Adam Mickiewiczin kanssa.[2] Rikkaan setänsä vuonna 1836 perinyt, vanhaksi piiaksi uhkaavasti jäämässä ollut 29-vuotias Karolina olikin nyt hyvä naimakauppa. Karolina meni vuonna 1836/1837 naimisiin kirjailija Nikolai Pavlovin kanssa.[3] Aviomies oli kevytmielinen, toivoton uhkapeluri ja huonoissa väleissä esimiestensä kanssa maaorjuutta arvostelevien kirjoitusten vuoksi.[7] Pariskunnalla oli yksi lapsi, Ippolit (1839–1882), joka työskenteli toimittajana.[4]

Pavlovan mies hävisi vaimonsa omaisuuden uhkapelissä 15 vuodessa vuoteen 1853 mennessä, josta seurasi Karolinan sukulaisten vaatimuksesta vangitseminen,[6] velkavankeus ja karkotus Permiin.

Elämä avioliiton jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avioliitto hajosi lopullisesti uskottomuuden vuoksi,[4] minkä jälkeen Karolina Pavlova muutti Pietarin kautta Tarttoon, missä hänellä oli runoutta tuottanut rakkaussuhde ylioppilas Boris Utinin kanssa.[4]

Hän vieraili Konstantinopolissa, Italiassa, Sveitsissä, ja vuonna 1861 hän lopulta asettui Saksaan, Dresdeniin. Vuodesta 1856 lähtien hän asui etupäässä Euroopassa ja vuodesta 1858 Saksassa, mutta säilytti aluksi yhteytensä venäläiseen kirjallisuuselämään vierailemalla satunnaisesti lyhyitä aikoja Venäjällä.[3]

Kiellettyjen kirjojen löytyminen kotoa, vaimon omaisuuden menettäminen ja siitä seurannut Nikolai Pavlovin velkavankeus ja karkotus aiheuttivat valtaisan skandaalin, johon osasyyllisenä pidettiin myös Karolina Pavlovaa.[8][9]

Kirjallinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runoilijana Pavlova pääsi esille jo alle 30-vuotiaana 1820-luvulla kirjallisuussalongeissa. Hänen ensimmäinen käännöskokoelmansa Das Nordlicht ('Revontulet') ilmestyi Saksassa vuonna 1833. Käännösten lisäksi se sisälsi kymmenen alkuperäistä saksankielistä runoa.[3]

Vuonna 1839 Pariisissa ilmestyi ranskankielinen käännöskokoelma, joka sekin sisälsi alkuperäisiä runoja. Samana vuonna ilmestyi ensimmäinen venäjänkielinen runo. Pavlova julkaisi venäläisiä runojaan aikakauslehdissä, vuosikirjoissa ja kokoelmissa ja järjesti miehensä kanssa viikoittaisia illalliskutsuja, joilla kävi Moskovan tunnetuimpia kirjailijoita.[3]

Pavlova käänsi arvostamiaan venäläisiä romantikkoja kuten Aleksandr Puškinia muille kielille, etupäässä saksaksi. Hän käänsi vuonna 1839 myös Friedrich Schillerin Orleansin neitsyen ranskaksi.[2]

Vuonna 1848 ilmestyi runo- ja proosaromaani Dvoinaja žizn (ven. Двойная жизнь, "Kaksoiselämää”). Sensuuri kielsi Ranskan helmikuun vallankumoukseen liittyvän runoelman Razgovor v Trianone (ven. Разговор в Трианоне, ”Keskustelu Trianonissa”), joka levisi käsikirjoituksena[10] ja ilmestyi Lontoossa vuonna 1861.[3]

Vuodesta 1856 lähtien hän asui etupäässä Euroopassa ja vuodesta 1858 Saksassa, mutta säilytti aluksi yhteytensä venäläiseen kirjallisuuselämään. Vuonna 1863 Moskovassa ilmestyi Pavlovan runovalikoima, joka sai lehdistössä kielteisen vastaanoton tyylilisesti vanhentuneena ja yhteiskunnallisesti kantaaottamattomana. Hän kuoli unohdettuna Saksassa köyhyydessä.[3]

Kirjallinen perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pavlovan tuotanto edustaa myöhäisromantiikkaa.[1] Lyyristen runojen otsikkona on usein Dumy (ven. ДУМЫ, "Ajatuksia") ja niiden äänilaji vertautuu usein Jevgeni Baratynskin meditatiiviseen runouteen. [2]

Hänen lyyrinen sankarinsa on yhteiskunnan yläpuolelle kohoava ja sen kanssa kiistelevä ihminen. Osittain omaelämäkerrallinen romaani Dvoinaja žizn (Kaksoiselämää) on kertomus hienoston moraalittomasta kasvatuksesta. Runoilija suhtautui kielteisesti vallankumoukseen. Kansa on hänen mielestään ”joko julma tiikeri tai lauhkea juhta”. Pavlova vältti tietoisesti sitoutumista poliittisiin leireihin, mutta hänen vuonna 1854 ilmestynyt runoelmansa Razgovor v Kremle (ven. РАЗГОВОР В КРЕМЛЕ, ”Keskustelu Kremlissä”) on sävyltään selvästi slavofiilinen.[10][3]

Runoilijan tuotanto saavutti huippunsa 1860-luvulla, jolloin sitä hallitsivat intiimi rakkauslyriikka sekä byronilainen runoilijan yksinäisyyden teema. Pavlovan runokieli on tiivistä, energistä ja riimeiltään omaperäistä. Hänen tuotantonsa otettiin aluksi ihastuneesti vastaan, mutta myöhemmin siitä tuli zapadnikkien ja slavofiilien välisen kiistelyn kohde. 1900-luvun alussa Pavlova sai jälleen arvostusta venäläisiltä symbolisteilta, erityisesti Valeri Brjusovilta, joka vuonna 1915 julkaisi kokoelman "Ylösnoussut" (ven. Воскресил) Pavlovan teoksista. Kirjallisuushistoriallisessa tutkimuksessa Karolina Pavlova on nostettu esille yhtenä venäläisen romantiikan huomattavimmista kirjailijoista.[3][2][10]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 220–221. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-181-4
  2. ↑ a b c d e Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 3. Naiset ja romantiikan runous”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 220-221. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
  3. ↑ a b c d e f g h i Па́влова, Каролина Карловна (Pavlova Karolina Karlovna) Entsiklopedija Krugosvet. Viitattu 6.1.2016. (venäjäksi)
  4. ↑ a b c d Biografiasampo biografiasampo.fi. Viitattu 1.3.2024.
  5. ↑ a b Составление: Подольской, И. И. / (Edit.) Podolskaja, I. I.: Воспоминания Н. Берга. Русские мемуары. Избранные страницы 1826—1856 гг. // N. Bergin muistelmat. Venäjän muistelmat. Valitut sivut v. 1826-1856. Правда, 1990. ISBN 5-253-00071-2
  6. ↑ a b Biografiasampo biografiasampo.fi. Viitattu 1.3.2024.
  7. ↑ Томан, И. Б. / Toman, I. B.: Немецкие поэты в России. / Saksalaiset runoilijat Venäjällä. M, 2010.
  8. ↑ Фридкин, В. М. / Fridkin, V. M.: Альбомы Каролины Павловой // Karolina Pavlovan albumit. Наука и жизнь, № 12 / Tiede ja elämä, nro 12, 1987, s. 140-148.
  9. ↑ Рапгоф, Б. Е. Rapgof, B. E.: К. Павлова. Материалы для изучения жизни и творчества / "K. Pavlova. Materiaalit elämän ja luovuuden tutkimiseen". Петроград / Petrograd: Трирема / Trireme, 1916.
  10. ↑ a b c Па́влова, Каролина Карловна Kratkaja literaturnaja entsiklopedija. Viitattu 6.1.2016. (venäjäksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Karolina_Pavlova&oldid=22327123”