Punainen viiva (elokuva)
| Punainen viiva | |
|---|---|
 Elokuvan juliste. |
|
| Ohjaaja | Matti Kassila |
| Käsikirjoittaja | Matti Kassila |
| Perustuu | Ilmari Kiannon romaaniin Punainen viiva (1909) |
| Tuottaja | Mauno Mäkelä |
| Säveltäjä | Osmo Lindeman |
| Kuvaaja | Esko Nevalainen |
| Leikkaaja | Ossi Skurnik |
| Lavastaja | Ensio Suominen |
| Pääosat |
Holger Salin Liisa Nevalainen Pertti Tanner Jukka Eklund |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Fennada-Filmi Oy |
| Levittäjä | Adams Filmi |
| Ensi-ilta | 4. syyskuuta 1959 |
| Kesto | 97 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Punainen viiva on Matti Kassilan ohjaama elokuva vuodelta 1959. Se perustuu Ilmari Kiannon romaaniin Punainen viiva (1909).
Elokuva palkittiin viidellä Jussi-palkinnolla.[1] Punainen viiva edusti Suomea myös Moskovan ensimmäisillä kansainvälisillä elokuvajuhlilla elokuussa 1959, mutta vastaanotto oli viileä.[2]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuva ajoittuu Suomen historian kriittisiin kohtiin, vuoteen 1906, jolloin uusi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden takaava laki säädettiin, ja vuoteen 1907, jolloin kansa lähti ensi kerran äänestämään eduskuntavaaleissa, vetämään punaisen viivan. Päähenkilöitä ovat Romppaisen pariskunta Topi ja Riika, jotka asuvat viiden lapsensa kanssa korpimökissä. Tieto vaaleista ja toivo muutoksesta tuo uskoa tulevaisuuteen köyhän perheen jouluna.[3]
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvan ohjaajana piti alkujaan olla Roland af Hällström, jolle Urpo Lauri oli tehnyt valmiin käsikirjoituksen. Af Hällström oli aiemmin ohjannut menestyksekkäästi klassikkokirjojen sovitukset Putkinotko (1954) ja Ryysyrannan Jooseppi (1955). Af Hällströmin yllättävä kuolema helmikuussa 1956 kuitenkin keskeytti työt alkuunsa. Ohjaustyön otti syksyllä 1958 vastuulleen Kassila, joka teki myös uuden käsikirjoituksen.[2]
Tuottaja Mauno Mäkelää arvelutti elokuvan kalleus ja tuotantokustannuksia pyrittiin karsimaan monin tavoin, mutta hinnaksi tuli silti yli 25 miljoonaa markkaa. Punainen viiva kuvattiin pääosin Helsingin Herttoniemessä, jonne Korpiloukon tila lavastettiin. Elokuvasta tuli 20 minuuttia liian pitkä, joten useita kohtauksia jouduttiin leikkaamaan. Tuotantoyhtiön kallein elokuva tuotti runsaista katsojamääristä huolimatta tappiota noin 1,7 miljoonaa markkaa.[2]
Karhukohtausten kuvauksissa käytettiin kesyä Pipsa-karhua. Loppukohtauksessa karhua esitti kuitenkin lavastaja Ensio Suominen.[2]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvan saamat lehdistöarviot olivat yleisesti myönteisiä, mutta moitittavaakin löytyi. Useimmat arvostelijat pitivät varsinkin agitaattorikohtausta vaikuttavana.[4] Erään suomalaisen kriitikon mielestä elokuva on varsin kirjallinen, eikä se siten taiteellisesti yllä alkuperäisteoksen tasolle. Parhaana antina hän pitää Jussi Jurkan roolityötä kiiluvasilmäisenä agitaattorina.[3]
Palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuva sai vuonna 1959 Jussi-palkinnot seuraavissa sarjoissa:[1]
- paras käsikirjoitus: Matti Kassila
- paras musiikki: Osmo Lindeman
- paras miespääosa: Holger Salin
- paras miessivuosa: Jussi Jurkka
- paras naissivuosa: Rakel Laakso
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Punainen viiva (elokuva) Elonet. Esitykset, viitattu 7.4.2012
- ↑ a b c d Muut tiedot, Elonet.fi, viitattu 10.12.2012
- ↑ a b Päivän elokuvia, Tv-maailma, 14–15/2012 sivu 25
- ↑ Lehdistöarvio Elonet.fi. Viitattu 10.12.2012.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kassila sovitti Punaisen viivan valkokankaalle tarkasti, mutta modernisti - Yle, Elävä arkisto
| ||||||||||||||||||||||||||||