Vágur
Vágur | |
---|---|
Näkymä Váguriin. |
|
Valtio | Färsaaret |
Saari | Suðuroy |
Kunta | Vágurin kunta |
Hallinto | |
– Pormestari | Dennis Holm (2013–) |
Väkiluku | 1 331[1] |
– Väestötiheys | 47 as./km² |
Vágur (IPA: [ˈvɔavʊɹ], tansk. Våg) on kylä Färsaarilla. Se sijaitsee Suðuroylla Vágsfjørðurin vuonossa. Vágur on samannimisen kunnan keskustaajama ja saaren keskuspaikka. Taajamassa on 1 331 asukasta,[1] ja se on saaren toiseksi suurin taajama Tvøroyrin jälkeen.
Vágurissa on tärkeät telakka ja kalasatama, jossa on kalastuslaivaston kotipaikka sekä useita kalan vastaanottopaikkoja ja kalanjalostusteollisuutta.
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vágur on Vágsfjørðurin vuonossa, joka on saaren toiseksi pisin vuono ja sijoittuu saaren itärannikolle. Vágsfjørðurissa on myös eteläinen vuonohaara Lopransfjørður. Suurin osa Vágurin asutuksesta on vuonon pohjoisrannalla.
Vágsfjørðurista on matkaa lännen puolella olevalle Vágseiðille kilometrin verran, ja matkan varrella on järvi Vatnið, josta käytetään myös nimityksiä Vágsvatn ja Eiðisvatn. Järveä kiertää polku.
Vágseiðista lähtivät aiemmin rannikkokalastajat, kun sää itäpuolella oli liian huono.[2] 200 metrin korkeudelta kalliolta, jonka nimi on Eggjarnar eli Skúvanes, on näkymä etelään Beinisvørðiin.
Hvannadalurissa Vágurin pohjoispuolella on 30 hehtaarin laajuinen istutusmetsä, jonne istutettiin eri puulajeja 1950-luvulla.[3]
Vágurista on maantieyhteys etelämpänä vuonon pohjoispuolella olevaan Porkerin kylään ja edelleen kohti Hovia. Tie jatkuu edelleen pohjoisempana oleviin kyliin tietunnelin kautta. Porkeriin johtavan tien varrella on Nesin kylä, joka tilastollisesti ja hallinnollisesti kuuluu Váguriin. Vágurista luoteeseen menee vuoristotie Fámaran maatilalle ja Botnur voimalaitokselle. Vuonon suuntaisesti etelään on tunneli Lopran, Akrarin ja Sumban kyliin.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nimi on fäärinkielinen luontonimitys, aalto, joka on käytössä monissa paikannimissä pitkin Färsaaria. Vágur ei ole viikinkiaikainen asutus, ja se mainitaan ensimmäisen kerran Hundabræviðissä 1300-luvun lopulla.[4] Kráarbøurissa Vágurissa on vanha hautakumpu Tormansgrøv keskiajalta.[5] Kylä mainitaan nimillä Suddre Wagh 1447 ja Vaij maakirjassa 1584. 1700-luvun alkupuolella köyhäksi mainitussa kylässä on parikymmentä taloa. Väestönlaskennassa 1801 kylässä oli 16 taloa.[6]
Vágurin alkuperäinen kirkonpaikka oli Kikjukletturissa.[6] Uskonpuhdistuksen jälkeen piti entinen katolinen pappi, veli Andrass kylässä Färsaarten ensimmäisen luterilaisen saarnan. Kirkjukletturin viimeinen kirkko rakennettiin 1853, mutta se siirrettiin 1939 Hoviin.[7] Keskellä kylää sijaitsevan Vágurin kirkon perustus laskettiin 1927, ja kirkko vihittiin 1939.
Vágurissa on kansallissankari Nólsoyar Pállin muistomerkki.
Väkiluvun kehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhteiskunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kunta erotettiin Suðuroyn kirkkopitäjästä vuonna 1906[8] ja muodostettavaan kuntaan liitettiin Nes.[6] Vágurin äänestäjät ovat poliittisesti usein kallistuneet sosialististen puolueidenJavnaðarflokkurinin ja Tjóðveldin suuntaan.[9] Puolueet ryhtyivät yhteistyöhön, ja pormestariksi valituksi tuli Dennis Holm Tjóðveldista vuosiksi 2013–2016.[10] Suðuroyn porvarilliset äänestäjät ovat usein suosineet tanskalaismielistä Sambandsflokkurin-puoluetta, joka ei ole ollut Vágurissa yhtä vahva 2000-luvulla. Sitä vastoin ovat sellaiset poliitikot kuin Annika Olsen ja Jacob Vestergaard onnistuneet saamaan ääniä Fólkaflokkurinlle.[11]
Vágurissa on urheiluhalli ja jalkapallokenttä. Vágurin uimahalli, jossa oli 25-metrinen allas, suljettiin 2015, kun 50-metrin altaan sisältävä uusi Pálshøll avattiin Vágsverkiðiin. Siellä on myös lääkärin, hammaslääkärin ja jalkahoitajan vastaanottotilat. Vágurissa on myös hotelli, pankki ja kauppoja. Färsaarten ensimmäinen vesivoimala rakennettiin Botniin Vágurin luokse vuonna 1921. Rakennustöitä johti norjalainen insinööri Håkon Blauuw, ja se rahoitettiin lainalla, jonka suuruus oli 919 417 Tanska kruunua. Laina oli peräisin yksityisiltä, säästöpääomasta ja valtionlainasta. Nykyiset kaksi turbiinia asennettiin 1965 ja 1966, ja ne ovat teholtaan 1,1 megawattia ja 2,2 megawattia. Vuonon eteläpuolella on myös dieselvoimala Vágsverkið. Uimahalli käyttää uudelleen dieselvoimalan lämmön, ja siksi sen käyttö on halpaa. Uimahalli rakennettiin pääosin vapaaehtoisvoimin ja sponsorirahoituksella.
Vágurilaisia henkilöitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jákup Dahl (1878–1944), pappi ja separatisti
- Johan Dahl (1959–), poliitikko (JF)
- Pauli Dahl (1898–1977), lääkäri ja separatisti
- Niels Pauli Danielsen (1938–), pitäjänpappi ja poliitikko (KrF)
- Pál Joensen (1990–), uimari
- Hergeir Nielsen (1949–), poliitikko (T)
- Martin Næs (1953–), kirjailija
- Marita Petersen (1940–2001), poliitikko (JF)
- Ruth Smith (1913–1958), taiteilija
- Hans Pauli Strøm (1947–), poliitikko (JF)
- Ingeborg Vinther (1945–), ammattiyhdistysjohtaja
Kuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Royndin Fríðan muistomerkki. Laiva rakennettiin Vágurissa, ja se on keskiajan jälkeen ensimmäinen färsaarelainen laiva.
-
Vágurin vanhoja rakennuksia
-
Puisia soutuveneitä Vágurissa Vágseiðissa. Vanhin on rakennettu 1872.
-
Kalankuivatusta Vágurissa 1907.
-
Färsaarille tyypillinen dramaattinen valoilmiö. Vágurin kylä keväällä 2019.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Hagstova.fo
- ↑ Andreassen, Poul (2000). Vágs kommuna 1873-1929. Vágur. s. 46. (fääriksi)
- ↑ Højgaard, Andrias (1989). Træplanting í Føroyum í eina øld. Torshamn. s. 42. (fääriksi)
- ↑ Joensen, Robert (1968). Hvussu gomul er bygdin, Arkisto. Varðin. Heimabeiti. (fääriksi)
- ↑ Arge, Símun V. ym. (2005). Viking and Medieval Settlement in the Faroes: People, Place and Environment. Human Ecology (5), s. 597–620. (englanniksi)
- ↑ a b c Býarskipan og byggisamtykt fyri Vágs Kommunu galdandi 31.12.2006 (Arkistoitu – Internet Archive). Vágs kommuna. 2003. (fääriksi)
- ↑ Gregoriussen, Jákup Pauli: Kirkjurnar í Føroyum. Eldru hválvkirkjurnar Forlagið í Støplum (1997). ISBN 99918-914-1-2 (fääriksi).
- ↑ Frágreiðing um kommunur. Nýggj kommunal skipan í Føroyum. Kommununevndin. Torshamn: Føroya landsstýri (1998).. s. 421–430. ISBN 99918-3-044-8. (fääriksi)
- ↑ Wylie, Jonathan: "Eg oyggjar veit? Views, Overviews and Oversights". I Gaïni, Firouz. Among the Islanders of the North. An Anthropology of the Faroe Islands. Faroe University Press. s. 11–56. (2011). ISBN 99-9186-534-9 (englanniksi)
- ↑ Johannesen, Johnsigurd: Vágur og Vestmanna nýggjar borgarstjórar. Kringvarp Føroya. (15.11.2012). (fääriksi)
- ↑ Løgtingsvalúrslit 2011. Fíntalt. Løgtingið. 2011. (fääriksi)